Jousiampuja-lehti 1/2013
Pääkirjoitus |
---|
Vähän rispektiä
Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen osallistui SJAL:n kevätkokoukseen Tampereella. Hän piti alkuun liki tunnin mittaisen puheen, joka pysäytti varmasti jokaisen paikalla olleen miettimään. Jopa niin paljon, että esimerkiksi Arcuksen kokousedustaja ajoi kotimatkalla foorumiviestinsä mukaan ohi tutun risteyksen.
Mistä Nieminen sitten oikein puhui? Kaikkea on mahdoton tiivistää tähän tekstiin, joten keskityn yhteen hänen aiheistaan, urheilijoiden arvostukseen – respectiin.
Itseäni puhutteli kovasti Niemisen kertoma tarina kanadalaisesta ratakelaajanaisesta Chantal Petitclercistä. Hän on urallaan voittanut useita paralympiakultamitaleita ratakelauksen T54-luokassa. Petitclerc oli ollut puhumassa eräässä suuressa tilaisuudessa, jossa 1600 kuulijaa oli osoittanut hänelle suosiotaan nähtyään muun muassa yhden hänen niukimmista voitoistaan 100 metrillä. Hän kuitenkin sanoi kuulijoilleen, ettei heidän tarvitse aplodeerata hänen voitolleen tai osoittaa sympatiaa hänen vammautumisestaan teini-iässä. "Jos haluatte osoittaa minulle suosiota, älkää tehkö sitä näiden 15 sekunnin takia. Tehkää se niiden 15 vuoden takia, jonka käytin voittaakseni näissä kisoissa." Monelta unohtuu, paljonko työtä ja uhrauksia vaaditaan, jotta pääse urheilussa huipulle. Suomalaisessa kulttuurissa on tavallista, että vain voittajat muistetaan. Kehuskelemme olevamme urheilukansaa, mutta emme arvosta urheilijoidemme tekemää työtä tavoitteidensa eteen. Arvokisoissa mitalitta jääneet leimataan epäonnistujiksi. Moni muistaa Juha Miedon tappion sadasosasekuntin erolla Lake Placidin 15 kilometrillä, mutta moniko muistaa hänen saaneen UNESCOlta reilun pelin Pierre de Coubertin -palkinnon työnnettyään ylämäkeen väsähtäneen kilpakumppaninsa mäen päälle? Kaikki eivät koskaan pääse maailman huipulle, mutta jo sinne yrittäminen on arvostettavaa. Urheilu itsessään on se juttu. Suomessa vain harva rekrytoija osaa nähdä urheilu-uraa työkokemuksena. Yleensä ansioluettelosta katsotaan edelliset työpaikat ja työkokemus, ja jos niitä ei ole kertynyt urheilijalle, ajatellaan, ettei hän ole tehnyt mitään eikä osaa mitään. Urheilu-urallaan menestynyt jousiampuja – ja toki muunkin lajin urheilija – on ajankäytön mestari, toimii paineen alla tottuneesti ja kylmän viileästi, on tottunut toimimaan suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti vuosikausien ajan tavoitteensa saavuttamiseksi. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Mutta kuinka moni urheilijoistamme todella ymmärtää laittaa urheilu-uransa ansioluetteloon ja avata niitä ominaisuuksia, joita urheilu-ura on kehittänyt? Ehkä myös urheilijoiden pitäisi arvostaa vielä enemmän omaa tekemistään. Risto Nieminen ei toki ole ensimmäinen, joka puhuu urheilun arvostuksen lisäämisen puolesta. Toivottavasti hän ei myöskään ole viimeinen, vaan alamme itse kukin puhua, jotta urheilun ja urheilijoiden arvostus Suomessa lisääntyisi.Anne Lantee, päätoimittaja