Jousiampuja-lehti 2/2015

 

Pääkirjoitus


Kaikenkarvaisia treenikavereita


Jousiammunta on jännä laji. Vaikka se on yksilölaji, sitä voi harrastaa monella tapaa yhdessä.

Sosiaalisuuden aste treeneissä vaihtelee eri harrastajilla. Osa ei vieruskaverille paljon pukahda harjoituksen aikana, osalla puhe taukoaa tuskin edes siinä vaiheessa, kun käsi osuu ankkurointiin. Ja kaikkea siltä väliltä. Osa tulee harjoituksiin yksin, osa kaverin tai perheenjäsenen kanssa.

Aina sosiaaliset mieltymykset eivät kohtaa treenikaverien kesken. Itse kuulun niihin, jotka uppoutuvat helposti omiin ajatuksiin. Ulkopuolinen saattaa tulkita puhumattomuuden väärin. Silti järkytyin, kun oman seuran harjoitushallilla ilma-aseampujien seura ehdotti yhteisiä hallin sääntöjä, jossa olisi muun muassa kielletty normaali keskustelu treenien aikana. Taitaa meillä jousiammunnan puolella olla sentään aika paljon puheliaampaa sakkia.

Viime aikoina treenikaverini on ollut melko hiljainen, mutta sitäkin karvaisempi. Beaucenpaimenkoiran pentu Bertta pitää huolen jalka-asennostani nukkumalla jaloissa tai hauskuuttaa poukkoilemalla hullun lailla ympäri niittyä, jossa oma harjoitusratani on. On se tosin ehtinyt myös pureskella laukaisulaitettani, ja ah, vyöllä heiluva kuminen nuolenvedin se vasta mukava purulelu onkin.

Kevättalvella sain oman sisäampumaratani vuosia kestäneen rakennusprojektin jälkeen vihdoin ammuntakuntoon. Nyt voin harjoitella ympäri vuoden kotona. Huomasin kuitenkin jo hallikauden lopulla käyväni silloin tällöin myös seuran hallilla.

Seura on omanlaisensa yhteisö, joka parhaimmillaan imee mukanaan. Joillekin se toimii kannustimena ja syynä lähteä treenaamaan, joillekin paikkana saada neuvoja omaan harrastamiseen, joillekin jopa ainoana sosiaalisena viitekehyksenä elämässä. Toivottavasti tätä imua löytyy kaikista suomalaisista seuroista. Ainakin voimme olla tekemässä niistä yhä yhteisöllisempiä.  


Anne Lantee, päätoimittaja 

ISSN 0356-3286 (Painettu)
ISSN 2342-2068 (Verkkojulkaisu)