Universiadit opiskelijaurheilun päätapahtumana

Etelä-Korea oli panostanut kisajärjestelyihin, kun opiskelijoiden suurtapahtuma universiadit järjestettiin Gwangjussa. Panostusta oli laitettu myös menestymiseen kisoissa, joten ei ollut yllätys, että isäntämaan urheilijat olivat jousiammunnassakin kärkisijoilla. Suomesta mukana oli neljä jousiampujaa.

Kahden vuoden välein järjestettävät universiadit ovat opiskelijoiden monilajinen suurkisatapahtuma. Tänä vuonna kesäuniversiadit järjestettiin jousiammunnan supermaassa Etelä-Koreassa heinäkuun alussa. Gwangjun universiadit keräsivät 137 maasta kaikkiaan 10711 osallistujaa, joista 7374 oli urheilijoita.

Suomalaisjousiampujien parhaasta sijoituksesta vastasi Juuso Huhtala sijoittumalla sijalle 17. Alkukilpailun sijoitukset olivat ajaneet Juuso Huhtalan ja Tero Pyylammen vastakkain ensimmäisessä vapaakierroksen jälkeisessä ottelussaan. Huhtalan sijoitus alkukilpailussa oli 28:s tuloksella 640 ja Pyylammen 37:s tuloksella 634. Pudotusottelussa suomalaiset eivät tahtoneet saada eroa toisistaan, joten jouduttiin turvautumaan uusintanuoleen, jonka Huhtala ampui keskemmälle.

Seuraavalla 1/16-kierroksella Taiwanin Chun-Heng Wei oli kuitenkin Huhtalaa parempi sarjavoittopistein 6-2. Huhtalan sijoitukseksi tuli näin 17:s.

Pyylampi oli lopputuloksissa sijalla 33 samoin kuin niukan tappion 4-6 Venäjän Artem Makhnenkolle kärsinyt Antti Vikstöm. 

Joukkuekilpailussa Suomen tähtäinmiesten joukkue kärsi niukan uusintanuolitappion Slovenialle ja sijoittui näin yhdeksänneksi.

Etelä-Korea vei miesten tähtäinjousessa kolmoisvoiton, kun Lee Seungyun nappasi kultamitalin, Ku Bonchan hopean ja Kim Woojin pronssin. Naisten tähtäinjousessa isäntämaa sai tyytyä "vain" kaksoisvoittoon. Ki Bo Bae oli ykkönen ennen Choi Misunia. Pronssi meni Tanskaan Maja Jagerille.

Myös taljajousessa mentiin korealaiskomennossa. Miesten taljajousessa voiton vei Kim Jongho ennen maanmiestään Kim Taeyoonia. Kolmanneksi ylsi Belgian Renaud Domanski.

Juho Hautamäki sijoittui sijalle 33. Alkukilpailun 37. sijalta pudotuksiin lähtenyt Hautamäki kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Yhdysvaltojen Justin Bradleyn, joka sijoittui alkukilpailussa sijalle 28. Hautamäki ei onnistunut päihittämään yhdysvaltalaista, joka vei ottelun 145-142.

Naisten taljajousessakin korkeimmalle korokkeelle nousi Etelä-Korean ampuja, kun Song Yun Soo voitti ennen Slovenian Toja Cerneä ja Meksikon Stephanie Sarai Salinasia.

Universiadien menestyneimmät maat olivat Etelä-Korea (47 kultamitalia) ja Venäjä (122 mitalia), yhteensä mitalitilastosta löytyy 64 maata. Suomen 84 urheilijan joukkue saavutti rytmisen voimistelun joukkueen voittamien kahden pronssimitalin lisäksi toistakymmentä sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon.

Seuraavat kesäuniversiadit kilpaillaan Taiwanissa 19.-30. elokuuta 2017. Jo sitä ennen, 1.-5. kesäkuuta 2016, järjestetään Mongoliassa näillä näkymin viimeiset opiskelijoiden jousiammunnan MM-kilpailut. Jousiammunta siirtyy sen jälkeen universiadien vakiolajiksi, joten erillisiä opiskelijoiden MM-kisoja ei enää järjestetä.

Universiadien jousiammuntatulokset löytyvät osoitteesta http://ianseo.net/Details.php?toId=538. Lajikohtaiset tuloskirjat löytyvät kisajärjestäjän sivuilta.

Teksti: Anne Lantee
Kuvat: Milla Vahtila

 

Juuso Huhtala ampui Etelä-Korean lämmössä 17:nnelle sijalle.
Suomen jousiammuntajoukkueeseen kuuluivat Juuso Huhtala (vas.), Antti Vikström, Tero Pyylampi ja Juho Hautamäki.