Seuratoimintapäivät ja syyskokous pidettiin Kokkolassa

Seuratoimintapäivät kokosivat seuratoimijat 15.-16.10.2016 Kokkolaan. Osana lauantain ohjelmaa järjestettiin myös liiton syyskokous, joka päätti vuoden 2017 toimintasuunnitelmasta, budjetista ja jäsenmaksuista sekä valitsi uusia jäseniä liittohallitukseen.

Seuratoimintapäiville osallistui parikymmentä innokasta osallistujaa 11 eri seurasta. Päivillä käsiteltiin liiton strategiapäivitystä, seuratason strategista suunnittelua, nykyisen Sporttirekisterin korvaavan Suomisportin sisältöjä ja aikatauluja, ideoitiin yhteistyötä seurojen välillä ja SM-kilpailuformaattia tulevaisuudessa sekä tutustuttiin kilpailutulosten syöttämiseen ja kilpailujen anomiseen tilastopalvelussa.

Lauantain osuus järjestettiin uudessa ja upeassa Kampushallissa, jossa samaan aikaan ammuttiin Achilleksen järjestämää 18 metrin kilpailua. Halli tarjoaa mainiot puitteet yleisten luokkien SM-kilpailuille maaliskuussa 2017.

Lauantaina iltapäivällä sopivasti kisan päätteeksi pidettiin syyskokous, johon osallistui 15 seuraa. Kokous päätti pitää jäsenmaksut ennallaan, eli ne ovat vuoden 2017 osalta aikuisjäsentä kohti 26 euroa, juniorijäsentä kohti 15 euroa. Muun rekisteröidyn yhdistyksen jäsenmaksuksi päätettiin 100 euroa sekä vuoden 2016 että 2017 osalta. Kannatusjäsenten jäsenmaksuksi päätettiin henkilöjäseneltä 10 euroa ja oikeustoimikelpoiselta yhteisöltä 200 euroa.

Hallituksen esittämään toimintasuunnitelmaan vuodelle 2017 syyskokous teki pieniä yksittäisiä lisäyksiä aiemmin päivällä toteutetun työstön pohjalta. Budjetti hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisena ilman muutoksia.

Liittohallitukseen valittiin uusina henkilöinä Matti Aaltonen Turun Arcuksesta ja Seppo Rannikko Lapin Jousesta. Lisäksi Ensio Lehto ja Jani Savilampi valittiin jatkokaudelle. Hallitus vaihtuu vuodenvaihteessa, jolloin hallitustyöskentelyn jättävät Jukka Karvonen ja Susanna Makkonen.

Liiton tilintarkastajan jatkaa BDO Oy.
 

Teksti ja kuvat: Anne Lantee

Kampushallia testattiin kisakäytössä tulevan maaliskuun SM-kisoja silmällä pitäen. Halli tarjoaa erinomaiset puitteet SM-kisoille.