Kilpapalsta
Maastoammunnan mitaliputki jatkui MM-kisoissa
Maastoammunnan MM-kilpailut käytiin elokuun puolivälissä Ranskan Val d'Isèressa. Suomi puolusti kisoissa kolmea maailmanmestaruutta. Maastoammunnan mitaliputki ei katkennut nytkään, vaikka aivan yhtä kirkkaisiin mitaleihin ei Ranskassa yllettykään.
Lue kokonaan ja katso video >>
Forsberg paralympiavoittoon Lontoossa
Paralympialaisten ensikertalainen Jere Forsberg nousi suoraan huipulle voittamalla kultaa Lontoon paralympialaisissa avoimessa taljaluokassa.
Kokkolassa erilaiset kisat kaupungin ytimessä
Kokkolan Achilles ei ole Suomen suurimpia seuroja, mutta rohkea se ainakin on. Achilles päätti järjestää kansalliset kisat kaikkea muuta kuin tavallisesti ja vei finaalit Kokkolan torille keskelle Venetsialaistapahtumaa.
Lue kokonaan ja katso video >>
Haastattelussa Albina Loginova
Albina Loginova on saavuttanut urallaan jo lähes kaiken, mitä talja-ampuja voi saavuttaa. Jousiampuja-lehti halusi kysellä hieman tarkemmin hänen menestyksensä salaisuutta.
Juniorit kilpailivat EM-mitaleista Tanskassa
Juniorien EM-kilpailut ammuttiin heinäkuun alussa Tanskan Nykobingissa. Kisaviiva oli pisin tähänastisista juniorikisoista EM-tasolla. Suomesta kisoihin osallistui yhdeksän ampujaa.
Lue kokonaan ja katso video >>
Maastoammunnan SM-kisoissa kokeiltiin uutta joukkuekilpailua
Espoolaisseura Robin Hood järjesti maastoammunnan SM-kilpailut heinäkuun lopulla Espoossa. Tällä kertaa pysyttiin Oittaan maastossa ja jätettiin kaupungin keskusta vapaaksi, mutta jotain uutta oli hoodilaisilla myös tähän SM-kisaan.
Tauluammunnan SM-kisat käytiin Oulussa
Oulun Jousimiehet järjesti tauluammunnan SM-kilpailut Oulussa EM-kisojenkin näyttämönä toimineella Hietasaaren jousiammuntaradalla. Kisat olivat toistaiseksi viimeiset tauluammunnan SM-kisat, jossa kaikki ikäluokat olivat samoissa kisoissa.