Kilpapalsta
Parajousiampujat jälleen mitalivauhdissa
Parajousiammunnan arvokisoista on viime vuosina totuttu odottamaan menestystä. Suomalaisten ei tarvinnut pettyä myöskään parajousiammunnan EM-kisoissa, sillä Jean-Pierre Antonios voitti komeasti EM-kultaa ja Jere Forsberg EM-hopeaa.
Muutos kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon
Maailman Antidopingtoimisto WADA on lisännyt kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon vuonna 2014 jalokaasut, muun muassa ksenonin ja argonin. WADAn muutos tuli voimaan 1.9.2014.
Artemis järjesti ensimmäisen 3D-SM-kisan
Suomen Jousiampujain Liiton historian ensimmäiset 3D-ammunnan SM-kilpailut käytiin heinäkuun lopulla Vantaalla, kun Artemis järjesti Petikon radalla täysimittaisen kilpailun pudotuskierroksineen.
3D-ammunnan EM-kisoissa historian suurin joukkue Suomesta
Tallinnassa järjestetyt 3D-jousiammunnan EM-kisat houkuttelivat suomalaisia historian selvästi suurimman, 10 hengen joukkueen verran etenkin sijaintinsa takia. Taisi kisoilla olla kuitenkin myös uutuuden viehätystä.
Nuorten EM-kisat ammuttiin Sloveniassa
Suomen nuoret jäivät täpärästi ilman mitaleita tauluammunnan nuorten EM-kilpailuissa Slovenian Ljubljanassa toukokuussa. Toni Juusola ja Noora Saarinen ampuivat taljajousen kadettien parikilpailussa neljänneksi. Mirjam Tuokkola puolestaan varmisti nuorten olympiapaikan erillisessä karsinnassa.
Suomelle European Games -paikkoja Armenian EM-kisoista
Suomen joukkueella oli tuomisina Armeniasta kaksi maapaikkaa European Gamesiin, tähtäinjousen parikilpailun neljäs sija – ja vatsatauti.
Suomi jäi mitalitta maastoammunnan MM-kisoissa
Maastoammunnassa on jo hiukan ehditty tottua siihen, että lajin arvokisoista tulee mitali tai vähintäänkin joku suomalaisista on neljän sakissa ampumassa finaaleita. Tänä vuonna Zagrebissa Suomi jäi mitalivauhdista, vaikka tukku hyviä sijoituksia tulikin.
Mirjam Tuokkola ylsi parikilpailun pronssille nuorten olympialaisissa
Järjestyksessään toiset nuorten kesäolympialaiset kilpailtiin Kiinan Nanjingissa 16.-28.8. Suomen joukkueeseen kuului 14 urheilijaa kahdeksassa eri lajissa. Mirjam Tuokkola toi kanadalaisen parinsa Eric Petersin kanssa Suomen ainoan mitalin nuorten olympialaisista Kiinasta.
Nuorten PM-kilpailut kokosivat nuoret Norjaan
Nuorten PM-kilpailut järjestettiin heinäkuun alussa Norjan Surnadalissa. 12-henkinen suomalaisjoukkue jäi lopulta täpärästi ilman mitaleita.
Maastoammunnan SM-mitaleista kisattiin Espoossa
Maastojousiammunnan SM-kilpailut ammuttiin 12.-13.7.2014 Oittaalla Espoossa. Muutamasta aiemmasta vuodesta poiketen mestaruudet ratkesivat suoraan kahden päivän yhteistuloksen perusteella.
Kemi isännöi tauluammunnan SM-kilpailuja
Yleisten luokkien tauluammunnan SM-kilpailut käytiin 16.-17.8.2014 Kemissä. Kilpailuun osallistui liki sata jousiampujaa. Lauantaina ammuttiin henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina joukkuekisa.
Opiskelijoiden MM-kilpailut kisattiin Puolassa
Opiskelijoiden jousiammunnan MM-kilpailut ammuttiin Puolan Legnicassa 2.-5.7.2014. Tero Pyylampi oli parhaana suomalaisena 17:s.