Kyösti Laasonen

Kyösti Laasonen on jousiammunnan olympiamitalisti ja maailmanmestari. Hän on Tomi Poikolaisen ohella menestynein suomalainen jousiampuja. 

Kyösti Laasonen voitti kultaa ensimmäisissä jousiammunnan Euroopan-mestaruuskilpailuissa vuonna 1968. Maastoammunnassa hän saavutti MM-pronssia vuonna 1969 ja tauluammunnassa EM-pronssia vuonna 1970 sekä MM-hopeaa vuonna 1971. Jousiammunta oli Münchenissä 1972 ensi kertaa 52 vuoteen olympialaisten ohjelmassa. Laasonen epäonnistui ensimmäisenä kilpailupäivänä mutta nousi lopulta olympiapronssille. Hän hävisi voittajalle, maailmanennätystuloksen 2528 ampuneelle Yhdysvaltain 18-vuotiaalle John Williamsille 61 pistettä.

Laasonen saavutti jälleen MM-hopeaa tauluammunnassa vuonna 1973. Vuoden 1976 EM-kilpailuissa hän voitti henkilökohtaisen pronssin ja joukkuekilpailussa kultaa. Montrealin olympialaisissa 1976 hän jäi 15:nneksi. Vuonna 1978 hän voitti toisen henkilökohtaisen Euroopan-mestaruutensa. Moskovan olympialaisissa 1980 hän sijoittui seitsemänneksi Tomi Poikolaisen voittaessa kultaa.

Laasosen uran toinen huippuhetki oli maailmanmestaruus Italian Punta Alassa 1981. Hän ampui tuloksen 2541 ja voitti yhdysvaltalaisen, vuoden 1976 olympiavoittajan Darrell Pacen, joka voitti toisen olympiakultamitalinsa vuonna 1984, yhdellä pisteellä ja tämän maanmiehen Richard McKinneyn kahdella pisteellä. Joukkuekilpailussa Suomi sai hopeaa. Neljännen kerran Laasonen kilpaili olympialaisissa vuonna 1984, jolloin hän sijoittui 28:nneksi. 

Laasonen lopetti urheilu-uransa vuonna 1987, kun hän jäi kuudenneksitoista MM-kisoissa eikä täten saanut rahoitusta olympialaisiin valmistautumiseen. Aktiiviuransa jälkeen hän on jatkanut jousiammunnan valmentajana. Hän toimi muun muassa Tomi Poikolaisen tukihenkilönä sekä arvokilpailuissa menestystä saavuttaneen parajousiammuntajoukkueen valmentajana. Seuratasolla hän edustaa Porin Jousiampujia.

Olympialaiset
PronssiMünchen, 1972yksilökilpailu
MM-kilpailut, tauluammunta
HopeaYork, 1971yksilökilpailu
HopeaYork 1971joukkuekilpailu
HopeaGrenoble, 1973yksilökilpailu
PronssiGrenoble, 1973joukkuekilpailu
KultaPunta Ala, 1981yksilökilpailu
HopeaPunta, Ala 1981joukkuekilpailu
EM-kilpailut, tauluammunta
KultaReutte, 1968yksilökilpailu
KultaReutte, 1968joukkuekilpailu
PronssiHradek Hralove, 1970yksilökilpailu
Hopea Hradek Hralove, 1970joukkuekilpailu
KultaKööpenhamina, 1976joukkuekilpailu
PronssiKööpenhamina, 1976yksilökilpailu
KultaCoventry, 1978yksilökilpailu
HopeaCoventry, 1978joukkuekilpailu
PronssiKecskemet, 1982joukkuekilpailu
HopeaIzmir, 1986joukkuekilpailu
MM-kilpailut, maastojousiammunta
PronssiValley Forge, 1969yksilökilpailu
PronssiPalmerston, 1980yksilökilpailu
HopeaKingscere, 1982yksilökilpailu
PronssiRiihimäki, 1984yksilökilpailu
EM-kilpailut, maastojousiammunta
HopeaCardiff, 1970yksilökilpailu
PronssiCompiegne, 1980yksilökilpailu
HopeaKingsclere, 1982yksilökilpailu
HopeaRiihimäki, 1984yksilökilpailu