Antti Tekoniemi
Antti (Ykä) Tekoniemi (s. 1982, Teuva)
Aselaji: Tähtäinjousi
Kotipaikka: Tampere
Seura: Tampereen Jousiampujat
Milloin aloitit jousiammunnan, miksi ja mitä saat siitä itsellesi?
Aloitin jousiammunnan Teuvalla vuonna 1992 ollessani 10-vuotias.
Ensimmäisen 5 vuotta kävin vain ampumassa ilman kilpailuihin osallistumista, mutta erittäin innokkaasti, kiitos aktiivisen valmentajan ja hyvän kaveriporukan. Ensimmäinen kilpailuni oli vuonna 1997, josta alkoi säännöllinen osallistumiseni kilpailuihin ilman kuitenkaan kovin suunnitelmallisia tavoitteita. Vuonna 2005 sijoituin ehkä hieman tuurillakin tauluammunnan SM-kisoissa hopealle Kemissä. Se laukaisi todellisen innostuksen tavoitteelliseen harjoittelemiseen ja seuraavana vuonna 2006 pääsin mukaan Target2012-ryhmään ja mukaan maajoukkuevalmennukseen, joka lähti viemään tekemistä vauhdilla eteenpäin. Vuonna 2008 kävimme Hatavan Matin ja Mansukosken Antin kanssa Koreassa Coach Kimin opissa ja tämä oli ehkä yksi merkittävimmistä käänteistä urallani niin tekniikan kuin tulostasonkin osalta ja palkitsi meidät pari vuotta myöhemmin saavuttamallamme EM-pronssimitalilla. Sittemmin matkalle on mahtunut paljon leirejä niin Turkissa, Bangkokissa kuin jenkkien maajoukkueen pyhätössä Chula Vistassa sekä vielä uudelleen Koreassa. Näistä paikoista on haettu niin harjoittelumahdollisuuksia kuin oppia tekemiseen.
Ensimmäinen KV-kisani oli vuonna 2007 ja vuodesta 2009 alkaen olen edustanut Suomea jokaisessa ulkona ammutussa tauluammunnan arvokisassa MM- ja EM-tasolla. Kaiken kaikkiaan osallistumisia erilaisiin kansainvälisiin kisoihin maajoukkuepaidassa on ollut reilusti yli 30.
Parasta jousiammunnassa on se, että tässä ei voi ikinä tulla valmiiksi, aina löytyy parannettavaa. Kaikkein hienointa on ehkä se, että huomaan edelleen innostuvani aivan kuin pikkupoika niiden samojen pienten asioiden oppimisesta/huomaamisesta ammunnan osalta, jonka olen oppinut sata kertaa aiemminkin, mutta aina hukannut jonnekin. Ja tietenkään sitä tunnetta, kun kaikki tuntuu nuolen nokittamisesta lähtien olevan kohdillaan ja nuoli tippuu lopulta kympillle, ei voita mikään!
Kerro harjoittelustasi
Jousiammunta on ollut alusta lähtien minulle erittäin intensiivinen harrastus ja tämän lähes 30 vuoden aikana mukaan on mahtunut vain muutama tauko, joissa niissäkin puhutaan vain joistain kuukausista kerrallaan.
Harjoittelemisen osalta minulla on sellaisia perusperiaatteita, että kannattaa mieluummin harjoitella usein ja vähemmän kuin harvoin ja enemmän. Eli harjoituskertojen määrä mielestäni on tärkein asia kehittymisen kannalta, sillä tällainen harjoittelu valmistaa kilpailemiseen, jossa täytyy osumat olla kohdillaan heti alusta lähtien.
Harjoitusmäärien osalta normaali treenini on 120 - 150 laukausta ja kova treeni 250 - 300 laukausta. Vuositasolla hajontaa on ollut paljonkin aina 25 000 ja 40 000 välillä keskiarvon asettuessa sinne 30 000 - 35 000 laukaukseen. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että harjoituksissa kuitenkin laatu tulee olla aina ensisijainen asia ja määrien nostaminen kerrallaan maltillista.
Mielestäsi parhaat jousiammuntasaavutuksesi
Itse pidän parhaimpana saavutuksenani vuoden 2011 sijoittumista World Rankingissa sijalle 35. Sijoitusten osalta ehdoton kohokohta on 2010 EM-joukkuepronssi ja tämän lisäksi 2011 MM-kisojen 17. sija, 2014 EM-kisojen Mixed team 4. sija ja 2020 Asia Cup 4. sija. Tulosten osalta ehkä urani upein hetki oli Järvakandissa, kun onnistuin rikkomaan suuresti kunnioittamani Lipposen Jarin 70 m SE:n pisteellä lukemiin 677, jota päivitin vielä viime kesänä uudelleen tulokseen 679.
Milloin ammuit ensimmäisen kerran yli 500 pistettä sisäkilpailuissa?
Seinäjoella 1998.
Mikä on 70 metrin kierroksen virallinen ennätyksesi ja mikä on paras tuloksesi vuonna 2020?
679, joka on myös Suomen ennätys. Ammuin sen 2020 Iitin Kymppirannassa.