Kouvolan SM-kisoissa yllätysvoittajia

Yleisten luokkien sisäammunnan SM-kisat Kouvolassa maaliskuussa tarjosivat jännittäviä otteluita ja yllätysvoittajia. Suurimmasta yllätyksestä vastasi vasta 15-vuotias Mirjam Tuokkola voittamalla naisten tähtäinjousen.

SM-kisaviikonloppu jakaantui totuttuun tapaan lauantain henkilökohtaiseen kilpailuun ja sunnuntain joukkuekilpailuun. Rajallisen tilan vuoksi henkilökohtaiseen kisaan karsittiin tietty määrä ampujia hallikauden aiempien tulosten perusteella. Se lisäsikin kilpailuaktiivisuutta aiemmissa kisoissa niin, että kansalliset kisat täyttyivät pikavauhtia.

Henkilökohtaisessa kilpailussa mestariksi kohosi kahdessa luokassa pientä taukoa jousiammunnasta pitäneet ampujat. Naisten vaistossa jännittävän uusinnan jälkeen voittajaksi selviytyi Järvenpään Jousiampujien Kaisa Karhuneva, joka oli uusintanuolella tarkempi kuin Tornion Jousiampujien Rosita Kovalainen. Pronssin vei Aila Laurila.

Miesten taljajousessa puolestaan saatiin yllätysvoittaja, kun paluun jousiammunnan pariin tehnyt Vaasan Diana -57:n Juha Pylkkä nappasi kullan ennen Marko Järvenpäätä. Ratkaisu venyi uusintanuoleen. Pronssin voitti Oulun Jousimiesten Seppo Kokkoniemi.

Kisojen todellisesta yllätyksestä vastasi kuitenkin Mirjam Tuokkola. Teuvan Jousiampujien vasta 15-vuotias lupaus vei yllättäen kirkkaimman mitalin naisten tähtäinjousessa voittamalla finaalissa Achilleksen Ann-Charlotte Biskop-Grahnin. Pronssille ylsi Saana-Maria Sinisalo.

Osa kisan ennakkosuosikeistakin piti kuitenkin pintansa. Miesten vaistossa Pasi Ahjokivi Tapanilan Erästä nappasi odotetusti voiton. Helpolla hänkään ei päässyt. Finaalissa kaatui Pohjan Jousen Esa Hepola. Pronssia voitti Vaasan konkari Olavi Laurila.

Naisten taljajousessa Robin Hoodin Anne Lantee vei kovatasoisen finaalin voiton ennen Erja Järvenpäätä AC Ulvilasta. Pronssia ampui Tornion Jousiampujien Merja Rytky.

Miesten tähtäinjousen voiton vei koko päivän varmasti ampunut Diana -57:n Antti Tekoniemi. Finaalissa kaatui helsinkiläisseura Wilhelm Tellin Aki Virtanen. Pronssia ampui Henri Kokkila Tornion Jousiampujista.

Joukkuekilpailussa dramatiikkaa


Sunnuntaisessa seurajoukkueiden SM-kisoissa nähtiin kovatasoisia otteluita ja dramatiikkaakin, kuten kisan luonteeseen helposti kuuluu.

Taljajousessa Pohjan Jousen joukkue Juho Hautamäki, Jouko Simula ja Marko Ojala ampui jo alkukilpailussa uuden Suomen ennätyksen 872 ja sivusi pudotusotteluissa kahteen kertaan SE-tulosta 232. Kemiläiset voittivat SM-kultaa kukistamalla finaalissa Oulun Jousimiesten joukkueen pistein 226-221.

Pronssille ampui helsinkiläisseura Wilhelm Tell, joka voitti pronssiottelussa Saimaan Jousen pistein 231-220. Lappeenrantalaisilta jäi yksi nuoli ampumatta vaihtovirheeseen tuhraantuneen ajan vuoksi. Sähäkässä joukkueammunnassa on vain kaksi minuuttia aikaa kuuden nuolen ampumiseen, mikä tarkoittaa 20 sekuntia nuolta kohti.

Tähtäinjousen SM-kultaa voitti Vaasan Diana -57. Finaalissa kaatui Tornion Jousiampujien joukkue pistein 227-217. Pronssille ampui Wilhelm Tell voittamalla pronssiottelussa Oulun Jousimiehet pistein 227-214.

Tulokset SM-kisoista ja SM-joukkuekilpailusta

Teksti ja kuvat: Anne Lantee 

Katso kooste SM-kisoista videolta