Kiitä vapaaehtoista 2022!

Vapaaehtoiset tarvitsevat sekä tunnustusta että rohkaisua! Kuka seurassasi on jättänyt jälkensä seuratoimintaan ja ansaitsisi siitä palkinnon?


Suomen Jousiampujain Liitto palkitsee kerran vuodessa toukokuussa vapaaehtoisia!

  • Kuka tahansa voi ehdottaa ketä tahansa vuoden vapaaehtoiseksi. 
  • Eniten ääniä saanut voittaa 300 € seuralleen.
  • Seurat jaetaan jäsenmäärän mukaan kolmeen ryhmään, joista jokaiselle annetaan yksi vapaaehtoispalkinto. 
  • 100 € arvotaan äänestäneiden kesken (voitto menee seuralle).
  • Lähetä 14.4.2022 mennessä ehdotuksesti vuoden vapaaehtoiseksi sekä perustelut, miksi juuri sinun ehdottamasi henkilö olisi hyvä valinta vuoden vapaaehtoiseksi.
  • Äänestysaika on tällä sivulla 23.4. - 6.5.2022
  • Maanantaina 9.5.2022 palkitaan jokaisesta seurojen kokoryhmästä (3) eniten ääniä saanut. 
  • Muista ilmoittaa äänestyksestä seurasi jäsenille!

2022 ehdokkaat vuoden vapaaehtoiseksi:

Heikki Kankaanpää, Kurikan Ryhti JousiammuntaHenkilö on tehnyt paljon vapaaehtoistyötä niin oman kunnan valmentajana, kunnan ja alueen kilpailujen tuomarina, kilpailujen SM ja EM järjestäjänä ja tuomarina.
Jani Savilampi, Oulun Jousimiehet

-Loistavaa työtä tulospalvelun kanssa, niin kisoissa kuin tulospalvelun kehittämisessäkin. Jani mahdollistaa myös seuran sisällä ianseon käytön esimerkiksi Ensinuolet kurssilla. Kiitos Janille!

-aina valmis neuvomaan ja auttamaan, hoitamaan koko tulospalvelun

Jouko Ojala, Pohjan Jousi

-Jouko Ojala on jo vuosia tehnyt pyyteetöntä vapaaehtoistyötä seurassaan Pohjan Jousessa. Hän on ollut mukana vetämässä alkeiskursseja sekä opettanut jousen säätöä ja välineiden käyttöä ja huoltoa. Lukuisille aloitteleville ampujille Jouko on valmistanut nuolet ja opettanut tillerin ja plungerin säätämisen sekä huolehtinut siitä, että ampuja saa sopivan vetojäykkyyden omaavat lavat. Jouko on jakanut tietouttaan ja auttanut paitsi aloittelijoita ja nuoria, niin myös kokeneempia kilpa-ampujia. Joukon asiantuntemus ja neuvot ovat yltäneet kaikkiin jousiammuntaluokkiin - niin vaisto-, pitkäjousi-, tähtäinjousi- kuin taljajousiammuntaan. Jouko on kaiken lisäksi myös huolehtinut seuransa ammuntataustoista niin sisäradalla kuin ulkonakin. Hänen tekninen osaamisensa ja käden taitonsa ovat olleet omaa luokkaansa.  Jouko on kehittänyt ja valmistanut oman laitteistonsa solumuovitaustojen paikkaamiseen. 
Joukon vaikutus yltää pitkälle oman seuran ulkopuolelle. Hän on suunnitellut oman liikuteltavan kevyttaustan kokoontaitettavine telineineen, joita on valmistettu muuallekin kuin vain oman seuran ampujien käyttöön. Joukossa yhdistyy tekninen taitaminen, lajin eteenpäinviemiselle omistautuminen ja pyyteettömyys tavalla, joka on harvinaislaatuista minkään urheilulajin parissa missään seurassa. Omassa seurassaan Jouko Ojala on ollut korvaamaton voimavara.

-Jouko toimii seurassamme väline-eksperttinä, rakentajana, opastajana kentän hoitajana, talkoiden vetäjänä, taustojen tekijänä ja kun ostajana. Jouko käy hallilla vähintään 2 x päivässä ja aina hän rakentelee jotain tai säätä jonkun jäsenen välineitä. Aina hän on valmis auttamaan avun tarvitsijaa. Uskomattoman tärkeä ja täysin pyyteetön kaveri.

Ari Tuokkola  Teuvan kisojen ja EIACin iloisin touhuaja. Aina olleet hyvin järjestetyt kisat missä Ari on touhuamassa. Mieleenpainuva hahmo!
Eva Sjöström, FalcoEva on toiminut SJAL hallituksessa jo kaksi vuotta ja jatkaa edelleen.
Hän on ottanut harteilleen myös maastoryhmätoiminnan sekä 3D-Cup toiminnan. Hän hoitaa kaikkia näitä toimia yksin ohjaten muita vapaaehtoisia yli seura ja liittorajojen.
Lisäksi hän käy valokuvaamassa jousiammuntakilpailuita ja jakaa kuviaa vapaasti kaikille.
Ja koska edellinen ei vielä riitä niin Eva toimii myös tulospalvelussa.
MInna Vesa, Pohjan JousiMInna Vesa on toiminut jousiammunta kisojen Tulospalveluissa tehden lukemattomat määrät kisojen taulujärjestyksiä ym... sekä kisan aikana tapahtuvaa Ianseo palvelua pitänyt yllä, kisoja on ollut niin pikkukisoista SM, sekä junnu EM kisoihin.
Pentti Kuivalainen  Jousi-JussitPentti on tehnyt ainakin riittävästi vapaa-ehtoistoimintaa Seinäjoella.
( aloittelijat, juniorit, kilpailut ja oma-ja naapurikuntien seuratoiminta piiritasolla )
Anniina Jalaja, PJA

-Anniina on vienyt junioriryhmän perustamista eteenpäin ja se perustettiin tänä vuonna. Hän myös ohjaa junnuja. Anniina osallistuu lähes aina vapaaehtoisiin tehtäviin. Lisäksi Anniina on tehnyt paljon töitä seuran sometilien perustamisen eteen.

-Anniina on avulias ja ystävällinen ja aina valmis olemaan vapaaehtoinen.

-Suunnittelee ja kehittää innokkaasti jousiaeuram toimintaa, tuoden seuraan uutta nuorta otetta. Haluaa tehdä lajia tunnetuksi nuorten keskuudessa suunnittelemalla somejuttuja juuri nuorille käyttäjille.

-Anniina on tehnyt paljon vapaahetoisia hommia seuran, hallin ja etenkin junnujen eteen. Anniina ottaa vastuuta ja osaa huolehtia hommista. Hän on myös ottanut vetovastuulleen esimerkiksi PJA:n sometiimin. 

-Nuori nainen ja nyt jo mahtavia ideoita paljon.💪

Timo Eskola, ArcusTimo on 81-vuotias, ollut aiemmin vuosikausia seuran ratamestarina, edelleen hoitaa hallivuorojen valvontoja ja käyntimaksukirjanpitoa, ei itse ammu paljoakaan mutta auttaa seuraa merkittävästi
Lauri Rytky, Tornion JousiampujatLauri on aina valmis tarttumaan toimeen epäkohdan nähtyään, eikä välttämättä koskaan tekemisiään mitenkään korokkeelle nosta. Pyyteetön ahkera mies!
Pasi Kiviniemi, Nuoli-Haukat, HämeenlinnaPasi on suunnitellut ja rakentanut 12 rastin maastoradan, sekä vetänyt monipuolisia kisoja seuran jäsenille siellä.
On myös ollut barebow tyylin esimerkkinä uusille harrastajille.
Hän osaa esitellä hyvin jousen salat myös aivan pienille lapsille.
Marko Suomalainen, Länsirajan jousiampujat ryHän on osoittanut mielenkiinnontonsa vapaaehtoistoiminnallaan niin, että tehnyt seuranjäseniin verrattuna enemmän töitä; jotta kaikki pääsee ampumaan, pitänyt kaikkia tasavertaisina ampujina, antanut hyvää oppia uusille ampujille, hommannut seuralle lisää seurahenkilöitä sekä tuonut hyviä kehityskelpoisia ajatuksia esille.
Sanna Leivonen, Ascella

-Hoitaa pyyteettömästi lähes kaiken seurantoimintaan liittyvä, salivuorot, hakee kilpailut, infoaa seuran jäseniä tulevista kilpailuista, valmentaa uusia ja vanhoja ampujia, mukana vapaaehtois työssä seuran hyväksi, mukana maastorata/kenttä talkoissa, hankkii seuran tarvikkeet/taulut/harjoitus jouset yms yms....
Ascella on yhtä kuin Sanna Leivonen.

-Auttaa ja neuvoo tarvittaessa.

Johanna Rytky, PuJoPuJon puheenjohtaja, ohjaa jousiammuntaa ja mukana järjestämässä junnu SM kisoja.
Jouni Pekander, PiiliJouni tekee vuodesta toiseen hommia tunteja laskematta seuran ja jousiammunnan eteen
Teemu Jalaja, PJAToiminut seuran puheenjohtajana muutaman vuoden. Aktiivisesti edistänyt junnujen valmentautumista seurassamme ja uudistanut selkeästi vanhoja käytäntöjä toimiviksi.
Kari Mikkola, Tornion JousiampujatTornion Jousiampujain kunniapuheenjohtaja. Vetänyt vuosia esittelyryhmiä ja vasta-alalajien ohjausta
Rauno Sinkkonen, Varkauden jousiampujatRauno ei kieltäydy pyydettäessä seuraan liittyvistä talkoista ja käyttää käsillä tehtyyn työhön pyyteettä paljon omaa aikaa eikä kustannuksiakaan taida kysellä. Mainittakoon esimerkkinä 3D radalle tehty nuotiopaikka ennenkuin ratakaan oli valmis! Rauno on myös innokkaasti pitämässä lajiesittelyjä uusille kokeilijoille.


Äänestä tästä vuoden 2022 vapaaehtoista!

Vapaaehtoiset voimavarana

Koko Suomen seuratoiminta riippuu vapaaehtoisista.  Vapaaehtoiset ovat myös jousiammuntaseurojen selkäranka.

Tämä sivu kertoo sinulle, mitä vapaaehtoisuus jousiammunnassa sisältää ja auttaa sinua pääsemään osaksi sitä. Seuroille sivulla on vinkkejä, miten saada vapaaehtoisia mukaan seuratoimintaan.

Mitä vapaaehtoisena toimiminen voi antaa sinulle? 

Vapaaehtoiset itse vastaavat usein, että heistä mukavinta on olla hyödyksi heille rakkaassa urheilulajissa. Muita syitä on yleensä mahdollisuus tavata uusia ihmisiä rennossa ilmapiirissä tai kokeilla siipiään uusissa haasteissa, kuten vaikka jousiammuntaryhmän ohjaajana toimiminen, kisajärjestelyissä auttaminen tai osana seuran hallitusta. 


Seuratoiminnan vapaaehtoisroolit

Seuran tärkeimmät vapaaehtoiset ovat seuran hallituksessa: puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. 

Seura tarvitsee usein myös kilpailuvastaavaa, valmennusvastaavaa, juniorityön vastuuhenkilöä, tiedotusvastaavaa. 

Kysy seurastasi, mitä erilaisia vapaaehtoisrooleja heillä on!

Seuroille: Miten saada vapaaehtoisia toimintaan mukaan?

Moni ihminen haluaisi osallistua vapaaehtoistoimintaan. Saattaa kuitenkin tuntua siltä, että vapaaehtoisia on vaikea saada mukaan juuri teidän seuranne toimintaan. Miksi näin? Idea on siinä, että ihmisille pitää löytää juuri heille itselleen hyödyllistä ja innostavaa tekemistä. Katso alta vinkkejä.

  • Räätälöi vapaaehtoistehtävät: Ihmisillä on erilaiset elämänvaiheet menossa ja eri määrä aikaa käytettävissään. Heillä on erilaista osaamista ja he ovat kiinnostuneet erilaisista asioista. Kysy ja kuuntele seurasi jäseniä. Mitä he haluaisivat tehdä? Onko heillä jotain erikoisosaamista? Olisiko kilpailevan juniorin äidillä kaksi tuntia aikaa vaikka viikonlopun kisoihin taulun vaihtajaksi tai suostuisiko median ammattilainen seuran some-vastaavaksi? Ota myös vastaan ideoita uusista tavoista toimia. 
  • Kysy henkilökohtaisesti: Soita puhelu, pyydä vapaaehtoiseksi henkilökohtaisesti hallilla vaikka ammunnan lomassa. Kerro, että juuri hänelle olisi sopiva tehtävä luvassa.
  • Mieti, mitä vapaaehtoinen hyötyy ja saa työstään. Eri ihmisiä nimittäin motivoi eri asiat. Haluaako sinun vapaaehtoisesi hyvän mielen, oppia uuden taidon tai kehittyä edelleen vaikka valmentamisessa. Vai haluaako hän tutustua uusiin ihmisiin tai kiittää seuraa hyvästä valmentamisesta?  
  • Kehu, kannusta ja kiitä. Luo tunne, että luotat vapaaehtoiseen mutta olet tarvittaessa apuna.
  • Seuran toimintasuunnitelma: kerro seuran suunta ja arvot myös vapaaehtoisille. Jos vapaaehtoisuus liittyy ohjaukseen ja valmennukseen, esitä heille seuran Ohjauksen ja valmennuksen linjaus.  

Ja sitten vain rekrytoimaan vapaaehtoisia!

Olympiakomitea ja OP Ryhmä valitsevat #kiitosseuratoimija-somepostausten joukosta vuoden vapaaehtoisen seuratoimijan, joka saa seuralleen kiitoksena 3000 euron stipendin. Vuoden seuratoimija julkistetaan aina Vapaaehtoisten päivänä 3.12.