Kilpapalsta

Rion olympialaiset ja paralympialaiset keräsivät huomion


Mediahuomio oli taattu jousiammunnalle, kun Taru Kuoppa ja Samuli Piippo toivat Suomelle viime hetkillä kaksi olympiapaikkaa Rioon. Huomiota täydensi paralympialaisiin osallistuneet Jean-Pierre Antonios ja Lontoon paralympiavoittoa puolustanut Jere Forsberg.

Lue lisää >>
 

Tauluammunnan EM-kisat toukokuussa Nottinghamissa


Tauluammunnan EM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin eli toukokuussa, kuten olympiavuosina on tapana. Valtaosa olympiapaikoista jaetaan vuotta aiemmin MM-kilpailuissa, mutta olympiavuoden EM-kisoissa on vielä muutamia paikkoja jaossa. Niitä Suomen tähtäinjousiampujat lähtivät jahtaamaan – hyvällä menestyksellä!

Lue lisää >>


3D-ammunnan EM-kilpailuissa mitali lähellä


Viime vuonna Suomi otti historiansa ensimmäiset 3D-ammunnan arvokisamitalit lajin MM-kisoista. Tänä vuonna Juha Rosendahl oli vähällä jatkaa mitaliputkea sijoittumalla neljänneksi EM-kisoissa Sloveniassa. 

Lue lisää >>
 

Maastoammunnan MM-kilpailuista kolme World Games -paikkaa


Maastoammunnan MM-kilpailut järjestettiin Irlannin Dublinissa syys- ja lokakuun taitteessa. Suomi saavutti kisoista kolme paikkaa ensi vuoden World Gamesiin. Parhaasta suomalaissijoituksesta MM-kisoissa vastasi Pasi Ahjokivi ampumalla vaistojousessa seitsemänneksi. 

Lue lisää >>
 

Ruuskanen kahdeksanneksi nuorten EM-kisoissa


Aleksandra Ruuskanen vastasi suomalaisten parhaasta sijoituksesta kovatasoisessa nuorten EM-kisassa Romanian Bukarestissa heinäkuun loppupuolella. Ruuskanen tiputti vastustajan toisensa jälkeen paahteisella Dynamo Bukarestin stadionilla ja päätyi sijalle kahdeksan. 15-vuotias Ruuskanen kilpaili tähtäinjousen 17-vuotiaiden sarjassa. 

Lue lisää >>
 

Opiskelijoiden MM-kilpailut veivät jousiampujat Mongoliaan


Opiskelijoiden jousiammunnan MM-kilpailut kisattiin kesäkuun alussa Mongolian Ulan Batorissa. Kyseessä olivat toistaiseksi viimeiset MM-kilpailut jousiammunnassa, joka siirtyy opiskelijaurheilun suurtapahtuman universiadien vakiolajiksi. Suomesta mukana olivat Antti Vikström, Tero Pyylampi ja Eero Mäenpää. 

Lue lisää >>
 

Maastoammunnan SM-kisat käytiin tuulisessa Inkoossa


Maastoammunnan SM-kilpailut järjestettiin kesäkuun puolivälissä Inkoossa Falconin isännöimänä. Pieni seura oli saanut rakennettua oivallisen radan, jonka haastavuutta lisäsi paikoin puhaltanut tuuli.

Lue lisää >>


NUM kokosi nuoret jousiampujat Tanskaan


Nuorten pohjoismaiset mestaruuskikpailut (NUM) Tanskassa olivat suomalaisittain menestys. Henkilökohtaisia mitaleja 28 hengen joukkue keräsi kuusi, joista kolme kultaisia. Joukkuekilpailuissa mitaleja kerättiin kolme.

Lue lisää >>
 

Aikuisten tauluammunnan SM-mitalit jaettiin Kemissä


Yleisten luokkien tauluammunnan SM-kisat ammuttiin heinäkuun lopussa Kemissä. Lauantaina upeassa kesäsäässä vuorossa olivat henkilökohtaiset mestaruudet, sunnuntaina kamppailtiin joukkuekilpailun mestaruuksista hieman sateisemmissa tunnelmissa. 

Lue lisää >>
 

Iitti isännöi seniorien SM-kisoja


Lauantaina ammuttiin Radansuun jousiammuntakentällä ensimmäiset Iitissä koskaan järjestetyt jousiammunnan suomenmestaruuskilpailut. Kyseessä olivat Senior SM 70/50m kilpailut, jotka ammuttiin seuran kotikentällä Kymppirannalla Iitin Radansuussa.

Lue lisää >>
 

Juniorit tarkkoina SM-kisoissa Kokkolassa


Kokkolan Achilleksen isännöimissä nuorten SM-kilpailuissa heinäkuun alussa rikottiin runsaasti SE-tuloksia ja leivottiin uusia suomenmestareita.  

Lue lisää >>
 

3D-ammunnan SM-mitaleista tähdättiin Espoossa


Robin Hood ry juhlii tänä vuonna 70-vuotisjuhlia yhtenä Suomen vanhimmista jousiammuntaseuroista. Juhlavuoden kunniaksi seura järjesti kahdesta eri kisasta koostuvan juhlakilpailun. Ensimmäisenä päivänä ammuttiin 3D-jousiammunnan SM-kilpailut. 

Lue lisää >>
 

Divari-sarja käynnistyi hallikaudella


Uuden kauden ensimmäiset Divari-kisat ammuttiin lokakuussa. Kyseessä on seurojen omilla radoilla ammuttava seurakilpailu, jossa ovat mukana kaikki aselajit ja ikäluokat.

Lue lisää >>