Maailmancup Shanghaissa valmisti suomalaisia olympiakarsintaan

Maailmancup-kausi alkoi tänä vuonna jo huhtikuussa Shanghain osakilpailulla. Olympiavuoden ensimmäinen kansainvälinen tauluammuntakilpailu oli todella kovatasoinen. Mukana oli neljä suomalaista, joista parhaasta sijoituksesta vastasi Antero Sistonen sijoittumalla 17:nneksi miesten tähtäinjousessa.  

Olympiavuosi näkyi Shanghain tulostasossa. Alkukilpailussa syntyi uusi maailmanennätys, kun miesten taljajousessa Alankomaiden Mike Schloesser takoi tauluun huimat 717 pistettä jääden vain kolme pistettä kierroksen maksimituloksesta 720. Naisten tähtäinjousessa Intian Deepika Kumari sivusi ME-lukemia 686 eikä kauas ennätyksestä jäänyt myöskään Yhdysvaltojen Brady Ellison miesten tähtäinjousessa tuloksellaan 697. Naisten taljajousessakin Kolumbian Sara Lopez piti huolta tulostasosta 708 pisteellään.

Suomalaisista miesten tähtäinjousessa Antti Tekoniemi ylsi alkukilpailun sijalle 47 tuloksellaan 659, Samuli Piippo sijalle 71 tuloksellaan 651 ja Antero Sistonen sijalle 93 tuloksellaan 639. Sistonen onnistui pudotuskierroksilla kuitenkin erinomaisesti. Aluksi hän pudotti Intian Mangal Singh Champian sijalta 20 pistein 6-4 ja sitten Australian Matthew Grayn sijalta 68 niin ikään pistein 6-4. Vasta alkukilpailun 13:nneksi sijoittunut Jayanta Talukdar Intiasta pysäytti Sistosen tien 1/16-kierrokselle pistein 7-1. Sistosen sijoitus lopputuloksissa oli siis 17:s. 

Antti Tekoniemi voitti ensimmäisen ottelunsa Alankomaiden Mitch Dielemansia vastaan niukasti uusintanuolella, jonka tamperelaistunut Tekoniemi pamautti sisäkymppiin. Kanadan Crispin Duenas oli kuitenkin seuraavalla kierroksella parempi sarjavoittopistein 6-2, joten Tekoniemi jäi 33. sijalle. Myös Samuli Piippo sijoittui sijalle 33 voitettuaan ensin Intian Rahul Banerjeen pistein 6-2 ja hävittyään sitten Etelä-Korean Han Jaeyeopille 7-1.

Joukkuekilpailussa Suomen miehet eivät kuitenkaan päässeet pudotuskierroksille sijoituttuaan sijalle 22. 

Miesten taljajousessa Mikko Juutilainen oli alkukilpailun 45:s tuloksella 696. Peräti 37 ampujaa sai vähintään 700 pistettä. Ensimmäisellä pudotuskierroksella Juutilainen voitti Hongkongia edustavan Tsui Wai Hungin pistein 140-139, mutta seuraavalla kierroksella Espanjan Alberto Blazquez alkukilpailun 20. sijalta oli parempi pistein 146-145. Juutilainen sijoittui lopputuloksissa näin sijalle 33. 

Voittoihin ampuivat lopulta miesten tähtäinjousessa Sjef van den Berg Alankomaista, naisten tähtäinjousessa Ju Hyebhin Etelä-Koreasta, miesten taljajousessa Mike Shloesser Alankomaista ja naisten taljajousessa Sara Lopez Kolumbiasta.

 

Tulokset löytyvät osoitteesta http://www.ianseo.net/Details.php?toId=1335


Teksti: Anne Lantee
Kuvat: World Archery 

 

Antti Tekoniemi kokosi alkukilpailussa 659 pistettä.
Alankomaiden Mike Schloesser ampui uuden ME-tuloksen 717. Mr Perfect sai lisänimensä ammuttuaan sisäammunnan ME-tulokseksi aiemmin täydet 600 pistettä.