Maastoammunnan SM-kisoissa kokeiltiin uutta joukkuekilpailua

Espoolaisseura Robin Hood järjesti maastoammunnan SM-kilpailut heinäkuun lopulla Espoossa. Tällä kertaa pysyttiin Oittaan maastossa ja jätettiin kaupungin keskusta vapaaksi, mutta jotain uutta oli hoodilaisilla myös tähän SM-kisaan.

Joukkuekilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa kansainvälisten sääntöjen mukaisesti siten, että seurajoukkueen muodostaa yksi kunkin jousiluokan ampuja. Vaisto- ja pitkäjousiampujat rinnastettiin kisassa.

Uuden joukkuekilpailutavan lisäksi kisajärjestäjät olivat panostaneet tulospalveluun kilpailun aikana. Aivan reaaliaikaiseen järjestelmään ei vielä pystytty, mutta tuloksia välittyi pitkin päivää internetiin, josta katsojat saattoivat nähdä myös valokuvat kaikista rasteista.

Ampujat olivat mielissään joukkuekilpailusta, jossa päästiin ampumaan pudotuskierroksia. Mestaruus jäi lopulta järjestävälle seuralle Robin Hoodille, joka vei kullan joukkueella Ari Salin (vaistojousi), Jukka Karvonen (tähtäinjousi) ja Anne Lantee (taljajousi). Loppuottelussa kukistui Riihi-Jouset. Pronssimitalit voitti Tapanilan Erä päihittämällä pronssiottelussa Kurikan Ryhdin joukkueen.

Ennakkosuosikit kärjessä


Henkilökohtaisessa kilpailussa tähtäinjousen alkukilpailun kärki piti pintansa myös pudotuksissa. Naisten mestaruuden voitti 15-vuotias Mirjam Tuokkola, ja yleisen luokan ykkönen oli Juuso Huhtala. Himmeämmät mitalit naisten puolella veivät Sanna Orama ja Jonna Raivio sekä miesten puolella Vesa Vaajamäki ja Juhana Rüster.

Yleisessä taljajousessa Anne Lantee oli yllättää miehet, mutta Marko Järvenpää nousi pudotuksissa lopulta mestariksi jättäen Lanteen kakkoseksi. Pronssin voitti Pekka Loitokari.

Vaistojousen mestariksi ampui odotetusti Pasi Ahjokivi. Raimo Pihlajaniemi ylsi hopeaan ja Markku Rautiainen pronssille.

Tulosluettelo SM-kisoista löytyy liiton sivuilta, ja rastikohtainen tulosseuranta löytyy Robin Hoodin sivuilta.


Teksti: Anne Lantee
Kuvat: Jani Kaipainen

 

Vesa Vaajamäki (kesk.) ei onnistunut yllättämään Juuso Huhtalaa (vas.) kultaottelussa.
Joukkuekilpailun kulta jäi isäntäseura Robin Hoodin joukkueelle.