Henkilökuva: Brady Ellison

Brady Ellison, 23, on ehdoton kärkinimi tämän hetken tähtäinjousiammunnassa. Maailman rankinglistan ykkönen voitti viimeksi Shangaissa maailmancupin osakilpailun ja aiemmin tänä vuonna sisäammunnan MM-pronssin. Jousiampuja-lehti haastatteli yhdysvaltalaista Ellisonia Las Vegasissa.

Brady Ellisonin nimi on tuttu kaikille kansainvälisiä kisoja seuranneille. Miehen saavutusten lista on pitkä. Viime vuonna hän voitti muun muassa maailmancupin finaalin ja kolme osakilpailua neljästä, Pan American Gamesin ja Lontoon testikilpailun. Tauluammunnan MM-kisoista tuli pronssia.

Nälkää ja motivaatiota Brady Ellisonilla riittää edelleen. "Haluan voittaa ja olla paras, haluan ampua maailmanennätyksiä, haluan olla ensimmäinen, joka ampuu 1400 [FITA-kierroksella]", hän listaa. Motivoivia tekijöitä on paljon, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että Ellison rakastaa ampumista. Hän ei pysty olemaan ampumatta pitkään, koska yksinkertaisesti rakastaa jousella ampumista.

Ellison aloitti jousiammunnan taljajousella ja ampui sillä vuoteen 2005 asti enimmäkseen 3D-kisoja. Ensimmäisissä taulukisoissa mies oli vuonna 2003. Tähtäinjousi astui kuvaan vasta myöhemmin. "Ensimmäisen kerran pitelin tähtäinjousta käsissäni tammikuussa 2006." Jo samana kesänä Ellison voitti Yhdysvaltojen mestaruuden tähtäinluokassa.

Ammattilaisella aikaa harjoitteluun


Harjoituksissa Ellison ampuu suuria nuolimääriä. Viikossa kertyy noin 2 000 nuolta. Silti hän on hyvin kurinalainen ja vaatii itseltään harjoituksissakin aina hyviä suorituksia. Hän tekee paljon myös mentaalisia harjoitteita. Fyysistä puolta Ellison haluaisi lisätä harjoittelussaan.  

"Tänä vuonna olen tehnyt muutamia asioita eri tavalla. Kerron ne muille vasta [olympia]kisojen jälkeen, jos ne ovat toimineet", hän nauraa.

Ellison on tällä hetkellä ammattilainen ja keskittyy vain jousiammuntaan. Hän asuu Yhdysvaltojen olympiavalmennuskeskuksessa Chula Vistassa Kaliforniassa. Muuttaessaan aikanaan valmennuskeskukseen hän oli nuorin joukkueen jäsen.

Talouspuoli ammattilaisella on toistaiseksi toiminut palkinto- ja sponsorirahojen ja maan olympiakomitean tuen turvin. Esimerkiksi viime vuonna Ellison keräsi kohtalaisen potin palkintorahaa ja sitä kautta myös sponsorirahaa voittamalla muun muassa maailmancupin finaalin ja useita muita kisoja.  "Olympiakomiteamme antaa apurahaa helmikuusta elokuuhun. Sillä pystyy maksamaan henkilökohtaisia menoja, mutta elämiseen se ei riitä", hän toteaa.

Jousiammunnan lisäksi Ellisonin harrastuksiin kuuluu golf sekä metsästys ja kalastus, joita hän on harrastanut jousellakin. Onpa mies kaatanut taljajousella karhunkin jo lapsuusvuosinaan. Vaippaikäisenä imukuppinuolien kohteena olivat heinäsirkat.

Terveisiä Suomen tähtäinampujille


Brady Ellison vahvisti kesäkuun alussa paikkansa Yhdysvaltojen olympiajoukkueessa Lontooseen. Maan saamat olympiapaikat jaettiin tiukan ja moniportaisen karsinnan kautta, ja haastatteluhetkellä helmikuussa Ellisonilla ei ollut vielä varmuutta olympiapaikasta. Suomalaisille olympiapaikkaa vielä tavoitteleville tähtäinampujille Ellisonilla oli antaa vinkki.

"Älä hermostu [olympiapaikan tavoittelusta] äläkä mieti sitä liikaa. On vaikea voittaa sellaista ampujaa, joka ei tee virheitä. Keskity siis siihen ja ammu niin hyvin kuin pystyt."
 

Teksti: Anne Lantee
Kuva: Susanna Makkonen

Katso englanninkielinen haastattelu videolta alta

Jousiampuja-lehti haastatteli Brady Ellisonia helmikuussa sisäammunnan MM-kisojen jälkeen. Ellison voitti kisoissa MM-pronssin.