Puolet suomalaisista jatkoon maastoammunnan MM-kilpailuissa

Anne Lantee
21.8.2014

Viisi suomalaista jatkaa pudotuskilpailuihin Zagrebissa käynnissä olevissa maastojousiammunnan MM-kilpailuissa. Suomen miesten joukkue karsiutui niukasti jatkosta.

Zagrebin Maksimir-puistossa ammuttiin tänään alkukilpailun toinen päivä, annetuilta etäisyyksiltä. Miesten vaistojousessa Timo Leskinen paranteli asemiaan nousemalla alkukilpailun kolmanneksi. Myös Pasi Ahjokivi onnistui nousemaan pudotusviivan yläpuolelle. Ahjokivi sai paikan vasta uusinnassa, jossa hän voitti Alankomaiden Twan Clevenin kakkosella Clevenin lipsautettua ykköselle.

Naisten vaistojousessa Anne Viljanen eteni jatkoon alkukilpailun 11. sijalta. Hän valitteli ammuntatekniikan ja jousen toimimattomuutta kisapäivän aikana ja jäikin vielä harjoituskentälle kilpailun päätyttyä.

Naisten taljajousessa Anne Lantee nousi muutaman sijan seitsemänneksi ja jatkaa niin ikään huomenna pudotuskilpailussa. Ammuntaan löytyi toivottua rentoutta päivän aikana.

Myös juniorien tähtäinluokassa Markku Meriaho eteni jatkoon 16. sijalta.

Miesten taljajousiluokassa Pekka Loitokari oli ensimmäinen jatkosta pudonnut. Hyvinkääläisen harmitusta lisäsi se, että hän jäi jatkopaikasta kolme pistettä ja oli päivän aikana ampunut yhden nuolen epähuomiossa 10 metriä väärällä tähtäinmerkillä ykköseen. Loitokarin lopullinen sijoitus oli 17:s.

Miesten vaistoluokan kolmas suomalainen, Hannu Kari, oli tyytyväinen omaan ammuntaansa, vaikka hän karsiutuikin lopulta jatkosta. Karin lopullinen sijoitus oli 23:s.

Naisten taljajousessa Susanna Makkonen jäi jatkosta sijoittumalla sijalle 20.

Miesten tähtäinjousessa suomalaiset karsiutuivat jatkosta. Timo Rantanen sijoittui lopputuloksissa sijalle 30 ja toinen suomalaisedustaja Jaakko Hepola heti perään sijalle 31.

Myös miesten joukkue jäi harmillisesti jatkosta ja sijoittui lopputuloksissa yhdeksänneksi.

Tuloksia
Maastojousiammunnan MM-kilpailut, Zagreb
Alkukilpailun yhteistulokset

Vaistojousi, miehet
1) Martin Ottosson SWE 708 2) Bobby Larsson SWE 697 3) Timo Leskinen FIN 686 … 16) Pasi Ahjokivi FIN 646 … 23) Hannu Kari 625
Naiset
1) Eleonora Strobbe ITA 665 2) Sjan van Dijck NED 633 3) Lina Björklund SWE 628 … 11) Anne Viljanen FIN 533
Taljajousi, miehet
1) Jesse Broadwater USA 850 2) Dave Cousins USA 830 3) Steve Anderson USA 826 … 17) Pekka Loitokari FIN 793
Naiset
1) Toja Cerne SLO 809 2) Linda Ochoa MEX 796 3) Sandrine Vandionant FRA 787 … 7) Anne Lantee FIN 767 … 20) Susanna Makkonen FIN 708
Tähtäinjousi, miehet
1) Brady Ellison USA 751 2) Jerome Bidault FRA 742 3) Jean-Charles Valladont FRA 741 … 30) Timo Rantanen FIN 632 31) Jaakko Hepola FIN 629
Naiset
1) Elena Richter GER 714 2) Lisa Unruh GER 709 3) Irene Franchini ITA 701
Juniorimiehet
1) Collin Klimitchek USA 694 2) Patrick Huston GBR 692 3) Nathan Yamaguchi USA 691 … 16) Markku Meriaho FIN 571
Joukkuekilpailu, miehet
1) Yhdysvallat 2261 2) Italia 2211 3) Ranska 2210 … 9) Suomi (Rantanen, Loitokari, Leskinen) 2111

Kilpailun tuloksia voi seurata World Archeryn sivuilta osoitteessa http://www.worldarchery.org/EVENTS/World-Championships/2014/Field-Zagreb-2014/Results

Finaaleita voi seurata viikonloppuna suorana lähetyksenä World Archeryn YouTube-kanavalla.