Uutiset

Kilpailutoiminta käyntiin 1.6. alkean

Eilinen Valtioneuvoston päätös antaa mahdollisuuden kilpailutoimintamme käynnistämiseen 1.6. alkaen. Seuratkaa kilpailukalenteri liiton sivuilla, sillä kilpailuaikatauluihin voi tulla edelleen…

Kansainvälinen kilpailutoiminta tauolla 31.8.2020 asti

World Archery hallitus on päättänyt pitää kansainvälisen kilpailutoiminnan tauolla 31.8.2020 asti. Toimintaa yritetään käynnistää syksyllä. Olympiakarsinnat aikataulutetaan vuodelle 2021. World…

Tuomareiden lisenssiuusinta käynnissä.

Lisenssit uusitaan verkkokokeella, katso linkki uutisen lopusta. Aikaa 23.5.2020 asti. Tuomareiden lisenssiuusinta on nyt käynnissä. Lisenssit uusitaan verkkokokeella, jonka linkin löydät alta.…

Junnu Cupin tilanne päivitetty

Kyllä se kesä sieltä tulee ja varmasti jossain vaiheessa pääsemme vihreälle kentälle ja kesäiseen metsään ampumaan yhdessä kilpaa, odottakaas vaan! Junnuille tässä vihdoin Junnu Cupin tilanne.…

Maaston ja 3D Kv-kisojen karsinnoissa muutoksia

Muuttuneessa tilanteessa Maaston ja 3D -Kv kisojen karsintaa on muutettu sekä kilpailuiden että ilmoittautumisen myötä. Ilmoittautumisaikaa on pidennetty 26.4. asti sekä osakilpailuita on muutettu.…

Vuoden 2019 parhaat

Edellisen vuoden parhaat on perinteisesti julkistettu halli SM-kisojen yhteydessä. Nyt emme odota tämän asian kanssa syksyyn, vaan julkistamme listan vuoden 2019 parhaista ja palkituista näin…

Pasi Ahjokivelle myös ME Master sarjassa

Joensuun SM-kisojen tulos 536 oikeutti Pasi Ahjokivelle (WT) myös maailman ennätyksen. vaistojousen Master sarjassa. World Archery on nyt hyväksynyt tuloksen. Hyvä Pasi!

SJAL:n koronatiedote seuroille ja harrastajille

Koronavirusepidemian leviämisen ja viranomaisten päätösten johdosta Suomen Jousiampujain Liitto on laatinut ohjeistukset lajin harrastamiseen rajoitusten aikana. Ohjeistus on sovellettavissa nyt…

Kevätkokouskutsu (etäkokous)

Liiton kevätkokous järjestetään poikkeusoloista johtuen etäkokouksena. Ajankohta on 23.4. klo 18:00-19:00. Kokoukseen ilmoittautuneille lähetetään etäkokouslinkki ja ohjeet. Seuroista toivotaan…

Yleisten luokkien halli-SM kilpailut järjestetään Kokkolassa 17-18.10

Poikkeusolot johtavat poikkeuksellisiin aikatauluihin. Yleisten luokkien halli SM-kisat järjestetään Kokkolassa 17-18.10.2020. Aiemmin on varmistunut, että seniorien halli-SM käydään Oulussa 31.10.…

Divarikauden tulokset - voitot Tampereelle, Ivaloon ja Teuvalle

Divarisarja on päätetty nyt helmikuun lopussa olleeseen tilanteeseen. Tähtänjousessa voittojen tiellä jatkoi Tampereen Jousiampujat. Taljassa sen sijaan saatiin uusi voittaja, kun ykkösdivarin…

Kevään perutut SM-kilpailut siirtyvät syksyyn

Keväällä perutut SM-kilpailut siirtyvät syksyyn loka-marraskuulle. Kilpailut myönnetään automaattisesti Kokkolan Achillekselle (yleiset sarjaat), Robin Hoodille (Juniorit) ja Oulun Jousimiehiehille…

Kansainvälisten kilpailujen statukset

Koronapandemia vaikuttaa nyt myös kansainväliseen kilpailukalenteriin. Ensimmäinen peruttu World Cup kilpailu oli Guatemalan osakilpailu, jonne Suomesta oli osallistumassa Gajane Bottinelli.…

Seniorien ja yleisten sarjojen SM-kilpailut peruttu

Seniorien ja yleisten sarjojen SM-kilpailut on peruttu. Alla seurojen tiedote aiheesta. Päätös nojautuu Suomen valtioneuvoston vahvaan suositukseen myös alle 500 hengen tapahtumien perumiseen. Tällä…

Juniorien halli SM-kilpailut peruttu

Tärkeä tiedote! Suomen hallituksen tänään julkaisemien suositusten perusteella, Tapiolan alueella ilmenneiden koronavirustartuntojen sekä useamman järjestäjän oireiden vuoksi tämän viikonlopun Juniori…

LRJ hakee Seniorien halli SM-kisoja 2021

Länsirajan Jousiampujat hakee Seniorien halli SM-kisoja ajalle 6-7.3.2021. Muilla seuroilla on 1kk aikaa tehdä kilpailevia hakemuksia.

Koronavirustiedote

Korovirustilanne aiheuttaa aiheellisesti meissä kaikissa huolta. Liittona seuraamme Olympiakomitean ohjeistusta, joka taas noudattaa suoraan THL:n antamaa tilannekuvaa taudin etenemisestä.…

Kilpailujärjetäjän koulutus webinaarina

Uusi kilpailujärjestäjäkoulutus järjestetään nyt ensimmäistä kertaa webinaarimuotoisena. Kurssin vetäjinä toimivat Jaakko Setälä sekä Jani Savilampi. Koulutus järjestetään sunnuntai 29.3. klo 12-16.…

World Archery sääntöpäivityksiä

World Archer säännöt ovat päivittyneet alkaen 15.1. Nyt näistä on tehty käännöksen omiin sääntökirjoihimme. Mukana on vaistojousen mukaan ottaminen viralliseen tauluammuntaohjelmaan. Samalla näistä…

Kevätkokouskutsu (Kokkola 4.4.)

Liiton kevätkokous järjestetään SM-kilpailun ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Kokkolassa. Tarkempi aikataulu ja agenda julkaistaan lähipäivinä.