Tuomarikoulutusta Turussa
7.9.2018
Lokakuun 20-21.10 järjestetään SJAL:n tuomarikoulutusta Turussa. Lue alta lisää.
SJAL:n tuomarikoulutus Turussa 20.-21.10.2018
Kouluttajina toimivat Pyry Ekholm ja Jorma Pallonen.
Koulutuksen sisältö
SJAL:n tuomaritoiminta on kaksitasoinen, eli tuomarilla voi olla tuomarin tai päätuomarin kelpoisuus ja lisäksi kelpuutus maastokisoihin. Kurssille ovat tervetulleita myös aiemmin tuomarilisenssin saaneet (uusinta ja kertaus).
Lauantaina koulutus on tuomareille ja päätuomareille.
Sunnuntaina jatkavat ne, jotka hakevat päätuomarin pätevyyttä tai kelpuutusta toimia maastokisoissa.
Koulutuksessa kerrataan tärkeimmät säännöt ja opastetaan niiden tulkintaa World Archeryn linjausten mukaisesti.
Koulutukseen osallistuvien on tutustuttava etukäteen World Archeryn voimassa oleviin kilpailusääntöihin, kansallisiin sääntöpoikkeuksiin ja tuomarisääntöihin, jotka löytyvät SJAL:n verkkosivujen säännöt -osiosta.
Tämän lisäksi osallistuvien on tehtävä ennakkotehtävät, joihin saa linkin ilmoittautumisen jälkeen. Ennakkotehtävät läpikäydään yhdessä kurssin aluksi. Mitä aikaisemmin ilmoittaudut, sitä enemmän saat aikaa ennakkotehtävien tekemiseen. Kaikkien ilmoittautuneiden sähköpostiosoite tarvitaan.
Tuomarilisenssin myöntämiseen vaatimuksena on:
• Hakija tuntee SJAL:n kilpailusäännöt.
• Hakija on läpäissyt SJAL:n virallisen tuomarikoulutuksen tuomariosuuden, jonka sisältönä on:
◦ yhden päivän mittainen koulutustilaisuus
◦ koulutustilaisuuden lopussa pidettävä koe
• Hakija on vähintään 18 vuotias
• Hakija on osallistunut kahden edellisen vuoden aikana kilpailuun joko kilpailijana tai tuomariharjoittelijana
Päätuomarilisenssin myöntämisen vaatimuksena on lisäksi:
• Hakija on läpäissyt SJAL:n virallisen tuomarikoulutuksen päätuomariosuuden.
• Hakija on osallistunut kahden edellisen vuoden aikana vähintään yhteen kilpailuun tuomarina
Maastokelpuutuksen saamiseen lisäksi:
Voimassa oleva tuomarilisenssi
Tuomarikurssilla on käyty maasto-osuus ja suoritettu siitä erillinen koe.
Tuomarilisenssien voimassaolo on kaksi vuotta kerrallaan, päättyen parillisen vuoden kesäkuun loppuun (30.6.2020).
Koulutuksessa on tarjolla kahvia ja pikkupurtavaa.
Koulutuspaikka
Arcuksen kerhotila: Impivaaran Jousiammuntarata, Nummisuutarinkatu 1, 21280 Turku
Ilmoittautumiset
10.10.2018 mennessä osoitteessa: https://goo.gl/forms/iDwFV4bQTpjF4L1Y2
Koulutus peruuntuu, mikäli osanottajia ei ole riittävästi.
Lisätietoja antavat kouluttajat
Hinta
Koulutusmaksulla katetaan järjestelykustannukset ja se on 20 euroa / päivä / henkilö. Maksaminen tapahtuu paikan päällä.
Aikataulu
Lauantai 20.10.2018
09:00 Aloitus
17:00 Kenttätuomarikoe
n. 18:00 Lopetus
Sunnuntai 21.10.2018
09:00 Aloitus, maasto-osuus
11:00 Maastokoe
12:00 Päätuomariosuus
16:00 Päätuomarikoe
n. 17:00 Lopetus