Ei pilven pilveä nuorten tauluammunnan SM-kisoissa
12.7.2025

.jpeg)
Tänään ei tarvinnut untuvatakkia. Ei ammuttu näpit jäässä. Nuorten täsmävarusteet olivat aurinkohattu, aurinkorasva sekä vanhempien ahkerasti täyttämät vesipullot. Muutama seura oli älynnyt tuoda telttakatoksen nuorien ja vanhempien suojaksi. Hyvä idea myös sateella! Jos katosta ei ollut, nuoret ryhmittyivät fiksusti sateenvarjojen alle odottamaan pudotuksia.
Eskarista ensimmäiseksi. Kisojen nuorin osaanottaja oli Luka Alho Jousi-Jusseista. Tämä tuleva 1-luokkalainen ampui kirkkaasti 11 taljaluokan voittoon. Saman viivan toisessa päässä kisailivat 20-vuotiaat nuoret; 12 vuoden ikäero mutta kaikki samalla viivalla. Tämä on jousiammunnan hienous!
Suomen ennätyksiä tuli yksi. Liisa Onnela sarjassa tytöt talja alle 15-vuotta ampui alkukilpailun upeasti parantamalla Suomen ennätystään lukemiin 677 pistettä. Neo Nordström jäi vain neljän pisteen päähän Suomen ennätyksestä sarjassa juniorit 13 taljajousi. Myös Onni Kuoppa loisti ampuen vakuuttavat 667 pistettä sarjassa juniorit 13 tähtäinjousi.
Tämä Jousi-Jussien helteinen SM-kilpailu sujui ensiluokkaisesti. Kilpailuaikataulu piti hyvin, Seinäjoen MKN:n (maa- ja kotitalousnaiset) pitämä kahvio huolehti hienosti kisojen ruokahuollosta. Jopa jäätelöä ja kylmää juomista löytyi Jousi-Jussien kopin pakkasesta!
Kaikki kilpailun tulokset löytyvät Ianseosta: https://www.ianseo.net/Details.php?toId=22472.
Junnutriplan pokaalit lähtivät kiertoon ensimmäistä kertaa. Tässä Junnutriplan ensimmäiset pokaalien haltijat:
perinnejousi tytöt: Oona Mac Namara, Hood
vaistojousi tytöt: Aada Nykänen, JJA
vaistojousi pojat: Leo Kalajainen, TeJa
taljajousi tytöt: Liisa Onnela, TJa
taljajousi pojat: Olavi Palojärvi, VJA
tähtäinjousi tytöt: Enna Laurila, Ri-Jo
tähtäinjousi pojat: Anton Karlstöm, Art... ei kun Ri-Jo ;)
Jos Junnutripla ei tuntunut tutulta, lue täältä uutinen: https://www.sjal.fi/uutiset/junnutripla-kaynnissa/
Onnea voittajille! Muistakaahan kaivertaa vuosiluku, oma nimi ja seura pokaalin tyhjään sivulaattaan. Kaiverruslaskun voi laittaa info@jousiampujainliitto.fi.
Hyvää kesää kaikille! Seurakehittäjä jää kolmeksi viikoksi lomalle. Arto ja Aleksandra jatkavat tästä.
