Turvallinen toimintaympäristö

Turvallisella toimintaympäristöllä tarkoitetaan ympäristöä, jossa jousiammunta tuottaa iloa ja positiivisia koke­muksia ilman, että yksikään kokee kiusaamista, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä. Jokaisen jousiammunnan paris­sa toimivan vastuulla on varmistaa, että kaikki toimijat, niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin ovat turvassa kiusaa­miselta, häirinnältä ja muulta epäasialliselta käytökseltä.

Lisäksi jousiammunnan toimintaympäristön tulee olla terveyttä edistävä, terveellisiin elämäntapoihin kannustava sekä fyysisiltä olosuhteiltaan turvallinen.

Materiaaleja turvallisen toimintaympäristön rakentamiseen ja mm. kiusaamista ja häirintää tai epäasiallista käytöksen ennaltaehkäisemiseksi on paljon tukimateriaaleja.

Seuran on hyvä aloittaa toiminnan kehittäminen esimerkiksi täyttämällä Turvallisen seuran tarkistuslista.

Seksuaalinen ja sukupuoleen kohdistuva häirintä

Erityisesti haluamme nostaa esiin muutamat keskeiset työkalut, joiden avulla seurassa päästään eteenpäin seksuaalisen ja sukupuoleen kohdistuvan häirinnän ennaltaehkäisyssä: 

Kun jotain on tapahtunut Kerro rohkeasti – Et ole yksin!

Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa voi keskustella mahdollisista häirintä- kiusaamistapauksista ammattilaisen kanssa.

SUEKin ILMO-palveluun voi ilmoittaa nimellä tai nimettömänä, mikäli havaitsee rikkomuksia.

Turvallisemman tilan periaatteet

Liiton koulutuksissa haluamme varmistaa jokaiselle osallistujalle turvallisen ja mukavan koulutustapahtuman. Noudatamme koulutuksessa seuraavia turvallisemman tilan periaatteita:

  • Jokainen on vastuussa siitä, että tilaisuus on viihtyisä muille. Jokainen on vastuussa omasta käyttäytymisestään. Epäasiallinen käytös on kiellettyä ja puutumme epäasialliseen käytökseen sen ilmetessä. Vältä kommentoimasta tai ilmaisemasta itseäsi tavalla, joka voi satuttaa toista.

  •  Kohtelemme toisiamme kunnioittavasti. Keskustelut ja kommentit käydään asiallisesti.

  • Ole aktiivinen ja kysy!