Aleksandra Ruuskasesta SJAL:n uusi valmentaja

4.4.2022

Aleksandra ”Allu” Ruuskanen aloittaa SJAL:n uutena valmentajana. Ruuskanen on opiskellut Haaga-Helian Ammattikorkeakoulussa Vierumäen yksikössä valmennusta ja urheilujohtamista (Degree Programme in Sports Coaching and Management). Koulutus on ollut kokonaan englannin kielinen. Ruuskanen aloittaa tehtävässä kesäkuun alusta.

Allu on tullut jousiammuntaväelle tutuksi lukuisia kansainvälisiä kilpailuja kiertäneenä urheilijana. Viimeisimpinä meriitteinä Ruuskanen sijoittui syksyllä 2021 maastojousiammunnan EM-kilpailuissa juniorisarjassa neljänneksi ja samana syksynä hän voitti naisten halli Suomen mestaruuden Riihimäellä. Viikonloppuna hän voitti SM hopeaa Kokkolassa.

Ruuskasen työnkuva tulee olemaan monipuolinen. Hän ottaa vaiheittain vastuulleen nuorten tähtäinjousen maajoukkueen leirivalmennuksen ja arkiharjoittelun tuen. Nuorten maajoukkue tulee syksystä alkaen muotoutumaan uuteen uskoon, kun SJAL perustaa uuden Los Angelesin olympialaisiin tähtäävän ryhmän, jonka valmantajaryhmään Allu liittyy.

Ruuskanen tulee mukaan myös muiden valmennusryhmien leirivalmennukseen. Tärkeimpänä näistä on maastoryhmä. Lisäksi hänen osaamistaan tullaan tarjoamaan suoraan seuroille tukemaan käytännön seuravalmennusta seurakäyntien ja valmennustilaisuuksien muodossa sekä aluevalmennuksen toteuttamiseen.

Archery Fans jäsenyyden kylkeen tehtävä etävalmennus tulee myös työllistämään Ruuskasta. Yhdessä Jari Kuusiston kanssa he ovat mukana toteuttamassa tätä palvelua, jota tarjotaan kaikille lajia harrastaville.

Ruuskanen tulee siis olemaan laajasti mukana käytännön valmennustoiminnassa, niin huipulle tähtäävässä LA28 ryhmässä kuin seurojen valmennusta tukevassa toiminnassa. Uusi palkkaus mahdollistetaan SJAL:ssa tekemällä uudelleen järjestelyjä lähinnä taloushallinnon tehtävissä, joita siirretään pois ostopalveluista liiton hallintoon.