Uutiset
Liiton toimisto suljettuna 9.9. asti
13.8.2013
Toiminnanjohtaja on lomalla ja kilpailumatkoilla ja liiton toimisto on siksi suljettuna 9.9. asti. Kiireelliset asiat kannattaa hoitaa puhelimitse viikkojen 33 ja 36 aikana ja sähköpostitse viikkojen…
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön apurahat haettavana
7.8.2013
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja…
3D-MM-kisajoukkue valittu
7.8.2013
Joukkue 3D-MM-kisoihin Italian Sassariin on valittu. Joukkueessa edustajat talja-, vaisto- ja longbow-luokissa. Joukkueen kokoonpano löytyy Huippu-urheilualasivulta >>
Tauluammunnan SM-mitalit ratkottiin Kouvolassa
5.8.2013
Kouvolassa ammuttiin viikonloppuna yleisten luokkien yksilö- ja joukkue-SM-kilpailut. Lauantaina pitkän päivän päätteeksi selvisivät henkilökohtaiset mestaruudet. Yleisen tähtäinjousen voittoon nousi…
Suomalaiset sijoille 7 World Gamesin jousiammunnassa
2.8.2013
Suomen kolme edustajaa päätyivät kaikki seitsemänsiksi Kolumbian Calissa käynnissä olevien World Games -kisojen jousiammunnassa. Anne Viljanen naisten vaistojousessa, Pasi Ahjokivi miesten…
Suomen joukkue nuorten tauluammunnan MM-kisoihin on valittu
18.7.2013
Suomen joukkue 13-20.10.2013 Kiinan Wuxissa pidettäviin nuorten tauluammunnan MM-kisoihin on valittu. Joukkueessa 11 urheilijaa, joukkueen johtaja ja kolma huoltajaa. Joukkueen kokoonpano löytyy…
Liiton toimisto suljettuna 19.7.-4.8.2013
18.7.2013
Toiminnanjohtaja on tasoitusvapaalla ja toimisto siksi suljettuna kahden viikon ajan. Toiminnanjohtajan vapaan aikana vain kiireisimmät asiat hoidetaan. Tätä varten ota yhteyttä puhelimitse…
Jean-Pierre Antoniokselle pronssia
7.7.2013
Jean-Pierre Antonios ampui pronssille Tsekin Nove Mesto nad Metujissa käydyissä vammais- eli parajousiammunnan kansainvälisessä ranking-kilpailussa. Antonios voitti lauantain ammutun miesten…
Suomelle viisi mitalia juniorien PM-kisojen ensimmäisenä päivänä
7.7.2013
Suomen juniorit kahmivat joukkuekilpailuista viisi mitalia Kurikassa käynnissä olevissa juniorien Pohjoismaiden mestaruustaistossa. Juniorien eli 20-vuotiaiden tähtäinjousen joukkuekilpailussa Suomi…
Suomen tähtäinjousen juniorimiehille kolmoisvoitto PM-kisoista
7.7.2013
Suomalaiset kahmivat tänäänkin mitaleita juniorien PM-kisoista, kun Kurikassa ammuttiin henkilökohtaiset pudotuskierrokset. Juniorimiesten eli 20-vuotiaiden tähtäinjousi sujui suomalaiskomennossa,…
Jean-Pierre Antonios pronssiotteluun Tsekissä
5.7.2013
Turkulainen Jean-Pierre Antonios ampui itsensä W1-luokan pronssiotteluun Tsekissä käynnissä olevissa kansainvälisissä ranking-kisoissa. Alkukilpailun toiselta sijalta pudotuskierroksille lähtenyt J-P…
Suomelle tappio joukkuekilpailussa
5.7.2013
Suomen taljajousimiehet hukkasivat ratkaisevalla hetkellä hyvän vireensä ja hävisivät ensimmäisen joukkueottelunsa Tsekin ranking-kisoissa. Suomen miehet löysivät harjoituskentällä hyvän vireen, joka…
Parajousiampujat tositoimissa Tsekissä
3.7.2013
Parajousiammunnan kansainvälinen ranking-kilpailu alkoi suomalaisten osalta tänään alkukilpailulla ja ensimmäisillä pudotuskierroksilla. Miesten taljajousen W1-luokassa suomalaiset ovat hyvissä…
Junioreiden PM-kilpailut Kurikassa tulevana viikonloppuna
2.7.2013
Kurikassa kilpaillaan ensi viikonloppuna 6.-7.7.2013 jousiammunnan Pohjoismaiden juniorimestaruuskilpailut (NUM). Kurikan keskusurheilukentällä käytävään kilpailuun osallistuu yhteensä 186…
Parajousiammunnan kansainvälinen ranking-kilpailu alkaa Tsekissä
2.7.2013
Vammais- eli parajousiammunnan kansainvälinen ranking-kilpailu alkaa huomenna keskiviikkona Tsekin Nove Mesto nad Metujissa. Suomesta on mukana kisoissa viisi ampujaa. Suomen joukkueeseen kuuluvat…
Kilpailusääntöihin muutos
2.7.2013
SJAL:n liittohallitus päätti eilisessä kokouksessaan muuttaa kansallisia kilpailusääntöjä korjaamalla sääntöihin jääneen virheen pitkäjousen maastoammuntamatkoissa. Pitkäjousiluokat ampuvat jatkossa…
Kilpailukalenteriin ja kilpailujen anomiseen muutos
2.7.2013
SJAL:n liittohallitus päätti eilisessä kokouksessaan siirtyä käyttämään kilpailukalenterissa hallikauden ja kesäkauden kalenteria. Hallikauden kalenteri kattaa kaikki hallikauden kilpailut syksystä…
Varainkeruumahdollisuus seuroille Urheilun Unelma-Arpoja myymällä
25.6.2013
Liikunnan katto-organisaatio Valo aloittaa uuden arpajaiskonseptin, jolla kerätään rahaa urheiluseuratoimintaan. Urheilun Unelma-Arpa on Lumilyhty-arvan seuraaja, mutta konsepti on oleellisilta osin…
Maastoammunan EM-kisajoukkue valittu
24.6.2013
Suomen joukkue maastoammunnan EM-kisoihin on valittu. Kilpailut järjeestetään Italian Ternissä 25-31.8.2013. Joukkueessa on yhteensä 18 jäsentä. Suomella on edustajat 8 luokassa sekä miesten ja…