2025 Halli-SM Kilpailut Kemi Areenassa

8.4.2025

Junioreiden, masters- ja yleisten luokkien SM-hallikilpailut pidettiin hyvin toimivassa Kemi Areenassa 4. - 6.4.2025.

 

Kemin Areenassa nähtiin jälleen kerran, kuinka toimivat olosuhteet ja upean Pohjan Jousen vapaaehtoistiimin sitoutuminen mahdollisti viime viikonloppuna SJALin tärkeimmälle osalle - jousiampujille taustajoukkoineen - mahdollisimman häiriöttömän keskittymisen siihen, minkä vuoksi SM-kisoihin Kemiin tultiin: kilpailemiseen.

Hymy huulessa mutta rehellisesti aika lailla tosissaan nähtiinkin kilpailijat kilpailemassa. SM-kisat ovat monille SE kansallisen tason kilpailu, jossa halutaan onnistua maksimaalisesti väheksymättä yhtään jousiammunnan muita kilpailutapahtumia. Suomenmestaruusmitali on ymmärrettävästi se muisto, jonka jokainen kisaamisesta pitävä ampuja hyllyynsä tai kotiin näytille haluaa.

Vaikka kaikki eivät voi voittaa, näissäkin kisoissa näkyi ja oli aistittavissa yhteishenki ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus, joka on itsessään syy tulla nauttimaan jousiammunnan SM-kisatunnelmasta ja -kisoista. Se antanee intoa ja motivaatiota harjoitella ja kestää ne vähemmän hohdokkaatkin pätkät kisojen välissä syistä riippumatta.

Aina on muistettava kiittää myös tapahtumissa vähemmän näkyviä, kisat mahdollistavia taustavoimia ja tässä tapauksessa Kemin kaupunkia sekä sen teknistä virastoa ja liikuntatoimea arvokkaasta tuesta Pohjan Jouselle ja SM-hallikisoille 2025. Yksikään seura ei pärjää ja jaksa SM-hallikisojen kaltaista rypistystä yksinään vaan paikallisen kunnan hallinnollisen ja poliittisen tuen avulla on iso merkitys. Lämmin kiitos Kemille siitä tuesta, jonka järjestäjille annoitte!

Kemissä ruokailut ja muut palvelut ampujille olivat kaikki saman katon alla ja helposti saavutettavissa, mikä takasi entisestään sujuvaa ohjelman läpivientiä. Sosiaalisen median kuvista ja päivityksistä on myös helppo havaita palkintojenjakokorokkeiden ja taustan kisojen arvoinen valmistelu.

Sujuvasti edenneet kisat pienten aikatauluhaasteiden jälkeen ja hyvin toiminut tulospalvelu takasivat rennon tunnelman ja jousiampujille mahdollisuuden keskittyä itse suorittamiseen ilman suurempia häiriöitä.

Lopuksi osallistujille tiedoksi, että kun sunnuntaina ”sirkus" jätti kaupungin, Pohjan Jousi järjesteli vielä omalta osaltaan viimeisenä rypistyksenä Kemi Areenan superlyhyessä ajassa Salibandyn P-17 SM-sarjan pudotuspeleihin – eläköön lajien välinen yhteistyö ja iso käsi Pohjan Jousi ja vapaaehtoiset!

SM-kisojen arvokisatunnelma mahdollistaa aina itse ammunnan lisäksi huomioida Liitolle tärkeitä yksilöitä ja seuroja, sekä jakaa erityisiä huomionosoituksia.


Lauantaina jaettiin SJAL:n vuoden 2024 valintojen kiertopalkinnot: 

Vuoden jousiampuja: Anne Laurila ja Timo Pirppu

Vuoden juniorijousiampuja: Emmi Ala-Aho

Vuoden seura: Koillis-Savon Sulka

Vuoden tapahtuma: SM-hallikilpailut Kotka (master/yleiset)

Vuoden jousiammuntateko: Olympiapaikan hankkiminen Antti Tekoniemi

Vuoden vapaaehtoinen: Jouni Pekander, Kotkan Piili

Vuoden sykähdyttävin hetki: Anne Jälkö finaaliammunta

 

Sitten se SM-Hallikisojen olennainen anti eli linkki virallisiin 2025 SMhallikisojen tuloksiin. Onnittelut kymmenille mitalisteille, teille kaikille junioreista senioreihin erikseen ja yhdessä!

 

Kaikki tulokset: 
Kemi Halli-SM 2025 https://www.ianseo.net/Details.php?toId=20792

Yleisten sarjojen suomenmestarit 2025:

Y: Tekoniemi Antti - TJA

N: Lassila Ida-Lotta - SaiJo

YT: Laine Jere - ToJa

NT: Nisula Satu - WT

YV: Sundman Marko - Arcus

NV: Heinänen Anna – Robin Hood

YLB: Jalkanen Pekka – Kittilän Jousi

NLB: Juvani Johanna - SaiJo

YTR: Juvani Juha - Saijo

Parijoukkue Tähtäin:                Kukkohovi Heli / Piippo Samuli, Oulun Jousimiehet

Parijoukkue Talja:                     Forsberg Jere / Tella Matti, Robin Hood

Parijoukkue Vaisto:                  Rauhala Timo / Taikina-Aho Antero, Inarinjärven Jouset