Junnuseura-ohjelma käynnistyy

30.11.2022

Pitkään pyöritelty ja pohdittu Junnuseura-ohjelma käynnistyy NYT. Kyseessä on ohjelma, jonka tarkoitus on tukea ohjelmassa mukana olevia seuroja tekemään arjen ohjaus- ja valmennustyötä tarjoamalla toiminnallista tukea. Ohjelma hyödyntää olemassa olevia työkaluja, joita liitolla on (kuten Ensinuolet, aluetoiminta, Suomen Malli -koululiikunta, VOK-koulutukset). Lisäksi otetaan käyttöön uusia toimintamalleja, kuten juniorien omat kotiratakilpailut. 

Junnuseuralla on mahdollisuus näyttää uusille nuorille ja heidän vanhemmilleen, että seurassa on hyvä aloittaa jousiammunnan harrastaminen ja jossa saa riittävää valmennusta ja ohjausta turvallisessa ympäristössä.

Suomalaisissa jousiammuntaseuroissa on tähänkin asti tehty hyvää juniorityötä, mutta tämä on jakaantunut epätasaisesti seurojen välillä. Samoin panostus juniorieihin on voinut vaihdella vuodesta toiseen. Tällä ohjelmalla halutaan tarjota mahdollisuus aiempaa useammalle seuralle juniorijousiammunnan kehittämiseen. Ohjelmaan on asetettu kriteerit siten, että ne ovat eri seurakoon mukaan (rajana 50 jäsentä). Mukaan ohjelmaan pääsee, kun täyttää nämä kriteerit (lue täältä lisää). Osan kriteereistä voi täyttää suunnitelman mukaan ensimmäisten 12 kuukauden aikana. 

Mukaan ohjelmaan kutsutaan tai halukkuuden voi ilmoittaa lomakkeella (linkki lomakkeeseen). Varsinaista ilmoittautumisaikaa ei ole, sillä ohjelmaan otetaan seuroja mukaan sitä mukaa kun kriteerit täyttyvät ja seuroja haluaa liittyä mukaan. Mukana olo sisältyy SJAL:n jäsenmaksuun. 


Junnuseura -ohjelman sivut


Junnuseura ohjelman hyödyt

  • Junnuseura asema on sertifikaatti, jolla seura voi osoittaa harrastajille ja muille sidosryhmille (rahoittajille) tekevänsä todistetusti hyvää juniorityötä.
  • Junnuseurana seuraa priorisoidaan SJAL:n tarjoamassa tuessa junioritoiminnan järjestämiseksi (koulutukset, aluetoiminta, tuki ammattimaisen ohjaamisen käynnistämiseksi)
  • Seuran junioreille järjestetään kohdennetusti omaa toimintaa (alkuvaiheessa yhteiset etäkilpailut kilpailumahdollisuuksien lisäämiseksi)
  • Junnuseurojen ohjaajille ja valmentajille järjestetään omaa koulutustoimintaa seminaarien muodossa
  • SJAL auttaa seuraa laatimaan oman valmennuksen linjan, jota seura voi käyttää omassa viestinnässä harrastajille ja sidosryhmille.
  • Seura saa oikeuden käyttää omassa markkinoinnissa Junnuseura- logoa