Divarit ovat päättyneet

22.5.2026

Junnudivarissa kilpaili tänä vuonna 7 seuraa: Tampereen Jousiampujat, Lahden Vasama, Artemis, Hood, Piili, Varkauden Jousiampujat ja Järvenpään Jousiampujat. Enemmänkin mahtuisi mukaan! Aikuisten Divarista eroten, Junnudivarissa joukkueen muodostaa jo kaksi nuorta ja nuolimääräksi puolikas kilpailu eli 10 x 3 nuolta.

Tähtäinsarjan voittajia tänä vuonna olivat Tampereen Jousiampujien junnut ja varsinkin Pietikäisten veljekset, jotka takoivat hyviä tuloksia koko talven ajan. Toisena Lahden Vasaman tähtäinampujat laajalla rintamalla Onni Kuopan ja Pyry Hukkan johdolla ja kolmantena Piililäisten tähtäinampujat, Senni Kosken ja Camilla Kermisen hyvien tulosten kirittämänä.

Tähtäimettömien sarja (vaisto-, perinne- ja pitkäjouset) meni tänä vuonna monen joukkueen voimin Artemikselle. Artemis otti 1. ja 2. sijan, Hoodin perinneampujat olivat kolmansia. Artemiksella oli jopa neljä joukkuetta, Hoodilla kolme ja Lahden Vasamalla kaksi. Myös Järvenpään Jousiampujat saivat joukkueen (hyvä te!) sekä Varkauden Jousiampujat (hyvää työtä!).

Taljasarjassa oli kolme osallistujaseuraa, voiton vei ylivoimaisesti Artemiksen talja-ampujanuoret Neo Nordström ja Ella Fredriksson. Toiseksi tullut Varkaus sai pari kertaa talja-ampujansa samaan aikaan Junnudivariin, Hood vain kerran. Talja ei ole se helpoin jousityyppi ja usein onkin hyvä antaa nuorten kokeilla eri jousityyppejä ennen valitsemista. 

Onnea kaikille Divariin osallistuneille nuorille jousiampujille ja heidän valmentajilleen. You rock!

Arpaonni osui tällä kertaa Järvenpään Jousiampujien tähtäinjoukkueelle, joita oli vain 1 ampuja, joten palkinto ulotetaan myös vaistojoukkueelle. Seurakehittäjä ottaa yhteyttä kysyäkseen paitojen kokoa. Onneksi olkoon!

Aikuisten Divari oli tiukkaa vääntöä mestaruudesta neljällä jousityypillä. Seuroja kisaan osallistui 17, joista pohjoisin Inarinjärven Jouset ja eteläisin Mariehamns Bågskytteförening.

Tähtäinsarjan voiton otti Riihi-Jouset pistein 6645. Tiukasti kakkosena oli Jyväs-Sulan tähtäinampujat 6633 pisteellä ja kolmantena Lahden Vasama, 6605 pistettä. Tiukassa kilpailussa neljänneksi putosi Tampereen Jousiampujat tuloksella tasan 6600. Huimia pisteitä! 

Taljajousessa Riihi-Jouset otti jo toisen voittonsa pistein 6940. Toiseksi ampui Tornion Jousiampujat pistein 6761 ja kolmanneksi Arcus 6729. 

Vaistosarjan voitto meni Järvenpään Jousiampujille, 6101 pistettä. Toiseksi Suomen pohjoisin seura Inarinjärven Jouset 6072 pistettä ja kolmanneksi pistein 5845 Robin Hood, Suomen suurin seura. 

Pitkäjousimestareita ovat Artemiksen ampujat, jotka keräsivät 4533 pistettä. Hyvänä kakkosena Järvenpään Jousiampujat 4471 pisteellä ja kolmantena kuopiolainen Puijon Jousi, pisteitä 4447.

Nyt sitten Porilaisten marssi ja kakkukahveille! Seurakehittäjä laittaa diplomeita tulemaan, ripustakaahan seinälle. 🏹🎯