Kommentti

 

Kun jousiammunta ei enää huvita


Miksi nuoret lopettavat jousiammuntaharrastuksen lähestyessään aikuisikää? Itse asiassa voitaisiin oikeastaan pohtia, miksi nuoret ylipäätään lopettavat harrastuksensa – oli se mikä tahansa? Syyt lienevät samat kaikissa harrastuksissa jousiammunnasta vaikka laulamiseen.

Kautta aikojen nuoria on haukuttu ties miksi. Vanhempien ihmisten mielestä heissä on aina jotain vikaa. Tämä nuorisovastainen asenne ei siis ole uusi. Se on hyvin vanha. Siltikin haluan väittää, hiukan nuorisovastaisesti, että monet nykynuoret ovat kärsimättömiä, heillä ei ole pitkäjänteisyyttä. Se ei kuitenkaan ole – ainakaan yksinomaan – heidän vikansa, vaan heidän vanhempiensa. Sekä jousiammuntaseuran ja -valmentajan.
 
Kaikkien niiden, joiden pitäisi olla nuoren tukena, pitäisi siis katsoa peiliin. Miksi? Ensinnäkin, jos nuori lopettaa hänestä aiemmin mieluisalta tuntuneen harrastuksen, pääsyynä on se, että kukaan näistä mainituista tahoista ei vaadi nuorelta tarpeeksi. Hänet päästetään tippumaan liian vähällä. Ja kun täyttää 18 vuotta, niin elämä ei muutu yhdessä yössä itsenäiseksi aikuisen elämäksi. Nuori aikuinen tarvitsee neuvoja ja tukea yhdessä jos toisessakin asiassa vielä täysi-ikäisenäkin. Nuorena elimistö ja pääkoppa ovat myllerryksessä. Minäkuva muuttuu nopeaan tahtiin, on identiteettiongelmia. Nuori muuttaa mielensä vaikka joka päivä, jos hänen annetaan tehdä niin.
 

Mälsääkö?


On nuoria, jotka lopettavat jousiammunnan harrastettuaan sitä useita vuosia. Kuinka moni heistä lopettaa jousiammunnan siksi, että he eräänä aamuna herättyään toteavat, että jousiammunta on todella mälsä harrastus? Tuskinpa kovin moni. Nuori harrastaja – kuten tietysti aikuinenkin – saattaa hetkittäin olla sitä mieltä, ettei jousiammunnassa ole mitään järkeä, sillä niitä huonoja hetkiähän tulee väistämättä.
 
Jousiammunta on sikäli kasvattava harrastus, että siinä ei parane luovuttaa ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa, kuten ei muutenkaan elämässä. Jos elämässä joku seikka, esimerkiksi työ, sattuu jonain hetkenä tuntumaan tylsältä, niin valitettavasti aikuisen elämässä tulee hetkiä, jolloin on vain jaksettava vielä vähän, syystä tai toisesta. Ehkä juuri perheen vuoksi. Ja mietittävä ratkaisuja, miten päästään vaikeasta tilanteesta eteenpäin.
 
Vanhempien olisi siis vaadittava, että nuori jatkaisi harrastusta ja näkisi itsekin vähän vaivaa oman elämänsä järjestämiseksi. Jatkaisi vielä yhden vuoden, ja ehkä vielä yhden… Ehkä vanhemmat ovat itsekin luovuttajia? Silloin he eivät osaa ohjata lastaan pitkäjänteiseen toimintaan. Siinä he sitten tietämättään tekevät valtavan karhunpalveluksen jälkikasvulleen.
 
Sitten on se seurustelu. Tyttö- ja poikakaverit! Hormonit hyrräävät, ja mielenkiinto kohdistuu ainoastaan vastakkaiseen sukupuoleen. Mikä neuvoksi? Tässäkin vanhemmat voisivat kasvattaa lapsiaan: eihän koko muuta elämää voi pistää sivuun jonkun teinirakkauden vuoksi. Nuoren on opittava ajattelemaan vastuullisesti. Seurustelun vuoksi saattaa harrastuksen lisäksi kärsiä myös koulunkäynti. Tarvitaan rajoja, vanhemmat, rajoja!
 

Seurassako vika? 


Ja sitten opiskeluelämä. Uudet ympyrät, ystävät, uusi kaupunki. Kaikki on uutta. Se jos mikä on stressaava, joskin samalla innoittava muutos nuoren elämässä. Useimmissa merkittävissä opiskelukaupungeissa on jousiammuntaseura, jolloin harrastusta voi jatkaa ongelmitta. Ainakin periaatteessa. Veikkaan, että innostus joutuu silti koetukselle.
 
Seuran vaihtaminen saattaa nimittäin olla jopa traumaattista: uudessa seurassa kyräillään, eikä tulokasta otetakaan lämpimästi vastaan, käyttäytymiskoodit ja muut tavat saattavat olla aivan erilaiset kuin kotiseurassa. Tuttu valmentaja ei olekaan paikalla neuvomassa, eikä uudessa seurassa välttämättä ole ketään, joka olisi kiinnostunut. Lisäksi kotiseurassakin saattaa olla muutoksia: samanikäiset seurakaverit ovat joko jääneet kotipaikkakunnalle tai lähteneet opiskelemaan eri puolille Suomea. Nuori ei halua suin päin vaihtaa seuraa, mutta hänet saatetaan pakottaa siihen, jotta hänellä olisi lupa harjoitella opiskelupaikkakunnan seurassa. Mikä neuvoksi? Jos joku on varmaa, niin ainakin se, että opiskelijanuorilla ei ole rahaa maksaa useiden seurojen jäsenmaksuja. Kestää aikansa, ennen kuin edes sopeutuu uuteen seuraan. Useimmiten haluaisi vain lähteä kalppimaan, jos ei viihdy porukassa. Ja sen he myös tekevät, mitä en yhtään ihmettele. Seurat: katsokaa peiliin!
 
Oma lukunsa ovat ne lapset ja nuoret (ja aikuisetkin) aloittelijat, jotka kuvittelevat, että jousiammunta on jotenkin helppoa ja sen oppii hetkessä. Jousiammunta, kuten moni muukin motorista taitoa vaativa harrastus, vaatii monien vuosien harjoittelun. Ulkopuolisesta saattaa näyttää siltä, että joku lahjakas nuori ponnahtaa pinnalle nopeasti ja saavuttaa paljon lyhyessä ajassa, mutta useimmiten unohdetaan, että nuoresta iästä huolimatta taustalla saattaa olla valtava määrä innostunutta harjoittelua. Sellaisia lahjakkuuksia, joiden ei tarvitse harjoitella, on todella harvassa. En ole itse tavannut yhtään.
 
Näille lyhytjänteisille nuorille (ja aikuisille) jousiammunta opettaa elämässä tarvittavaa kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Jälleen on vanhemmilla vastuu siitä, että nuori hoitaa oman osansa. Aikuiset harrastajat kantakoot vastuun itsestään. Mikään oppi elämässä ei tule siten, että joku kaataa sen aivoihimme sisään ilman, että meidän tarvitsee nähdä lainkaan vaivaa.
 
Yhtä kaikki, usein käy niin, että nuori ei enää saavu niin usein harjoituksiin, häntä ei enää huvita ampua jousella. Jousiammunta menettää merkityksensä ja motivaatio häviää. Tilalle tulee poika- tai tyttökaveri, ravintolaillat tai jotain muuta. Mitä on tehtävissä? Miten sitouttaa nuori ennen niin mieluisaan harrastukseen uudestaan?

Minä en tiedä. Olenhan vain jousiammunnan harrastaja, juuri tällä hetkellä kolumnin kirjoittaja. Jos minulla olisi vastaus, kertoisin sen kyllä, aivan ilmaiseksi, jotta nuoret eivät putoaisi pois näin hyvän harrastuksen parista.
 
On selvää, että nuori ei voi jatkaa mitään harrastustaan pelkästään vanhempiensa mieliksi. Kyllä hänen täytyy itse voida nauttia siitä, mitä tekee. Uskoisin, että syytä pitää hakea nimenomaan siitä, miksi kiinnostus häviää. Jos pystytään poistamaan nämä innostuksen tappajat, tai edes osa niistä, niin nuori pystytään pitämään harrastuksen syrjässä pidempään. Se on sitä paitsi useimmiten hänen oman etunsa mukaista, sillä onhan jousiammunta todella hieno harrastus! 
 
Cecilia Putkinotko