Kommentti

 

Myönteisen ajattelun voima


Usein toimimme hampaat irvessä, olipa sitten kyseessä työ, perhe-elämä tai vapaa-aika. Suoritamme asioita ja olemme tyytymättömiä itseemme ja toisiin. Negatiivisuus imee helposti mukaansa – myös jousiammunnassa.
 
Myönnän toisinaan syyllistyväni kielteiseen ajatteluun itsekin, samalla epäonnistumista peläten. Valitettavasti tämä epäilevä asenne usein johtaa juuri pelättyyn lopputulokseen.
 
Harjoittelussakin lähdetään usein liikkeelle kielloista: ei näin, eikä noin, teet virheen tässä ja tuossa, ei, ei ja ei; liian vähän harjoittelua, liian vähän selkävetoa... Oikein etsimme virheitä, jotta voimme korjata ne. Joku saattaa jopa todeta kehityksen pysähtyneen. Etsitään ehkä sitä yhtä ainoaa oikeaa tapaa ampua. Voimme hakea virheitä loputtomiin, mutta onko tämä itsensä ja muiden sättiminen tarpeellista? Täytyyhän jossain vaiheessa tekemisestä nauttiakin!
 
Kaikki me varmaan teoriassa tiedämme, että myönteisen ajattelun voima on suuri. Mutta kuinka moni meistä toteuttaa sitä käytännössä? Aika harva, luulisin. En nimittäin tunne kovin montaa syvällisen myönteisesti ajattelevaa suomalaista. Kansallemme on sisäänrakennettuna eräänlainen kurjuudenmaksimoimisjärjestelmä! Mahtaako tämä johtua pohjoisesta sijainnistamme ja puolen vuoden pimeydestä? Varmasti. Mutta nyt on kevät: voisimme alkaa harjoitella myönteisyyttä, auringonpaisteessa kun kaikki on helpompaa. Ja me pääsemme ulkoradoille. Oi ihanuutta!
 
Suomessa halutaan tällä hetkellä valmentautua korealaisten oppien mukaan. Käännetäänpä katseet kuitenkin hetkeksi Japaniin. Meillä synkillä suomalaisilla saattaisi olla paljon opittavaa muinaisilta japanilaisilta. Jousi oli samuraiden tärkein ase 1500-luvulle saakka. Taistelussa kysymys oli elämästä ja kuolemasta, joten kesken kaiken ei voinut ryhtyä analysoimaan. Piti vain sokeasti uskoa voittoon. Jos oli hengissä vielä taistelun jälkeen, niin sitten vasta pohdittiin, mikä meni pieleen ja mikä onnistui.
 
Mieli vaikuttaa siihenkin, miten lihaksemme toimivat. Kun tekniikkaa tehdään, niin täytyy vain antaa mennä. Suorituksen pitää antaa tapahtua, eikä mieli saa takertua yksittäisin asioihin, kuten tappioon, voittoon, saatikka huonoon tai hyvään osumaan. Menköön syteen tai saveen, kilpailussa kroppa osaa kyllä asiansa. Miksi? Koska suoritusta on harjoiteltu.
 
Jospa lähtisimme liikkeelle toisesta suunnasta ja rakentaisimme suorituksemme myönteisesti ajattelemalla, kehitykseemme uskoen? Minäkin lupaan seuraavassa harjoituksessa toteuttaa tätä positiivisen ajattelun ilosanomaa, mistä tässä kolumnissa tuli saarnattua.
 
Aurinkoista ulkokautta kaikille!

Cecilia Putkinotko