Uuden liikuntajärjestön nimeksi Valo

Anne Lantee
3.12.2012

Suomen Liikunta ja Urheilu SLU, Suomen Kuntoliikuntaliitto ja Nuori Suomi yhdistyivät aiemmin tänä vuonna uuteen organisaatioon, joka sai perjantaina nimekseen Valo, Valtakunnallinen liikunta ja urheiluorganisaatio ry.

”Valo kuvaa nimenä hyvin nykyaikaista organisaatiota, jonka tehtävänä on toimia suomalaisen liikunnan ja urheilun yhdistävänä voimana ja suunnannäyttäjänä. Valo kuvaa myönteistä asenneta yhdessä tekemiseen ja tulevaisuuteen. Yhteinen tavoitteemme on olla maailman liikkuvin urheilukansa 2020. Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että onnistumme kumppaneiden kanssa lisäämään liikettä elämänkulun jokaiseen vaiheiseen", hehkuttaa Valon puheenjohtaja Petteri Kilpinen.Valon pääsihteeri Teemu Japisson esitteli Turussa 30.11.2012 järjestön strategiaa, jonka nimi on "Yhteinen tekeminen on kilpailuetumme". Vuosina 2013-2015 Valo keskittyy erityisesti kolmeen tehtävään: 1) arvostus ja resurssit, 2) liikunnallinen elämäntapa ja 3) menestyvä urheilu. Strategiassa korostetaan myös urheiluliikettä yhdistäviä palveluja.

“Olemme valinneet tehtävät laajoilla keskusteluilla ja työstöillä kumppaneiden kanssa. Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Jotta saavutamme tavoitteemme olla maailman liikkuvin urheilukansa, meidän on kumppaneidemme kanssa rakennettava suomalainen toimintamalli, josta liikkujat ja urheilijat voivat olla ylpeitä. Lähden innoissani tulevaan vuoteen. Meillä on nyt historiallinen mahdollisuus saada aikaan rytminmuutos suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa", Japisson sanoo.