Kaikki suomalaiset jatkoon nuorten MM-kilpailuissa

Anne Lantee
9.6.2015

Kaikki neljä suomalaista selviytyi alkukilpailusta jatkoon pudotuskierroksille Yanktonissa käynnissä olevissa nuorten MM-kilpailuissa. Parhaana suomalaissijoituksena alkukilpailussa oli Toni Juusolan 30. sija juniorimiesten taljajousiluokassa.

Alle 20-vuotiaiden nuorten jousiammunnan MM-kilpailut käynnistyivät tänään Yanktonissa Yhdysvalloissa. Päivän ohjelmassa oli 72 nuolen alkukilpailu. Kilpailuissa on mukana alle 20-vuotiaiden eli juniorien ja alle 17-vuotiaiden eli kadettien ikäluokat.

Juniorimiesten taljajousessa suomalaisedustaja Toni Juusola sijoittui alkukilpailun 30. sijalle tuloksella 669. Alkukilpailun kärkeen ampui aikuistenkin kilpailuissa kokenut Tanskan Stephan Hansen tuloksella 704.

Juniorimiesten tähtäinjousessa suomalaisista Eero Mäenpää paransi suorituksiaan kisan loppua kohti ja oli alkukilpailun sijalla 51 tuloksella 621. Samuel Ratilainen oli sijalla 59 ja Markus Nikkanen sijalla 60 samalla tuloksella 605. Eteläkorealaiskaksikko Lee Woo Seok ja Lee Seungshin olivat vielä 12 nuolta ennen kilpailun loppua maailmanennätysvauhdissa, mutta jäivät lopulta molemmat muutaman pisteen päähän ennätyksestä. Ykkössijan otti Lee Woo Seok tuloksella 678 Lee Seungshinin säestäessä tuloksella 675. Joukkuekilpailussa maailmanennätys kuitenkin rikkoutui, kun kolmaskin eteläkorealainen, Min Byeongyeon ampui neljänneksi tuloksella 667. Yhteistulos ja uusi maailmanennätys on 2020, joka on pisteen parempi kuin edellinen ennätys.

Suomen tähtäinjoukkue pääsi viimeisenä joukkueena jatkoon 16. sijalta, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Etelä-Korean maailmanennätysjoukkueen.

Huomenna keskiviikkona Yanktonissa ammutaan ensimmäiset pudotuskierrokset henkilökohtaisessa kilpailussa ja lisäksi parikilpailun pudotuskierrokset, joissa ei ole suomalaisia mukana. Torstaina ammutaan loput henkilökohtaiset pudotuskierrokset välieriin asti. Perjantaina vuorossa ovat joukkuekilpailun pudotuskierrokset, lauantaina taljajousen mitaliottelut ja sunnuntaina tähtäinjousen mitaliottelut. Aikaero Suomeen on kahdeksan tuntia.

Tuloksia
Alkukilpailu 72 nuolta
Tähtäinjousi, juniorimiehet
1) Lee Woo Seok KOR 678 2) Lee Seungshin KOR 675 3) Hiroki Muto JPN 671 ... 51) Eero Mäenpää FIN 621 ... 59) Samuel Ratilainen FIN 605 60) Markus Nikkanen FIN 605 Joukkuekilpailu: 1) Etelä-Korea 2020 ME 2) Japani 1958 3) Taiwan 1955 ... 16) Suomi (Mäenpää, Ratilainen, Nikkanen) 1831
Tähtäinjousi, juniorinaiset
1) Lee Eun Gyeong KOR 657 2) Kim Chaeyun KOR 655 3) Sophie Planeix FRA 653
Taljajousi, juniorimiehet
1) Stephan Hansen DEN 704 2) Mario Vavro CRO 701 2) Renaud Domanski BEL 700 ... 30) Toni Juusola FIN 669
Taljajousi, juniorinaiset
1) Sara Lopez COL 704 2) Tanja Jensen DEN 692 3) Yesim Bostan TUR 687

Kilpailujen reaaliaikainen tulospalvelu löytyy osoitteesta http://www.worldarchery.org/EVENTS/World-Championships/2015/Youth-Yankton-2015/Scoreboard